Antti kuvasi Elokapinan mielenilmausta – poliisi syytteli niskoittelusta ja uhkasi sakoilla eikä vain kerran: "Tämä on minulle mysteeri"

MTV Uutiset Live seuraa: Poliisi aloitti Elokapinan hajaannuttamisen, mielenosoittajia kannetaan linja-autoihin 2:04
Näin Elokapinan mielenosoitus Helsingin Pitkälläsillalla päättyi, kun poliisi alkoi kantaa mielenosoittajia autoihin.

Poliisi on uhannut antaa sakot niskoittelusta kuvajournalisti Antti Yrjöselle tämän toiminnasta Elokapinan mielenosoituksesta. Yrjönen on mielestään noudattanut poliisin käskyjä, eikä ole toiminut lainvastaisesti.

Yrjönen oli kuvaamassa Elokapinan syyskapinaksi nimettyä mielenosoitusta Helsingin Pitkälläsillalla viime keskiviikkona.

Hänellä ei ollut minkään yhtiön toimeksiantoa mielenosoitukseen liittyen, vaan hän lähti paikan päälle omasta mielenkiinnostaan aiheeseen.

– Minua on yleisesti kiinnostanut aina kaikenlainen kansalaisaktivismi. Ja se on mielestäni tärkeä osa yhteiskunnan toimintaa. Olen seurannut Elokapinaa jo pidemmän aikaa ja tehnyt aiheesta pidempää dokumentaarista projektia, Yrjönen kertoo.

Mielenilmaus sujui aluksi seesteisessä tunnelmassa, eikä kiinniottoja vielä tehty.

– Tunnelma oli alkuvaiheessa todella rauhallinen. Liikenne oli seis ja silta oli tukittu molemmista päistä. Seillä istuttiin maassa ja toisessa päässä oli myös tutkijoiden tukimielenosoituskäynnissä. Pikkuhiljaa alkoi kerääntyä ihmisiä laidoille katsomaan.

Kiinniotot sujuivat rauhallisesti

Yrjönen arvioi kiinniottojen alkaneen noin tunnin kuluttua mielenilmauksen alusta.

Kaikilta kiinniotetuilta kysyttiin aluksi, haluavatko he siirtyä vapaaehtoisesti. Ennen kiinniottoja tuli myös kuulutus siitä, että ajorata olisi saatava tyhjäksi.

Kiinniottaminen ei Yrjösen mukaan kärjistynyt väkivaltaisuuksiin – mutta sellaistakin kokenut kuvaaja on nähnyt.

– Usein tunnelma kuumenee esimerkiksi sellaisissa mielenosoituksissa, joissa on myös vastamielenosoitus käynnissä. Silloin poliisi joutuu pitämään kaksi ryhmää erillään toisistaan. Tässä tilanteessa oli vain muutama vastamielenosoittaja ja he olivat aika kaukana, Yrjönen selventää.

– Kantaminen sujui nyt hyvässä yhteistyössä. Kantamisesta voi tehdä myös hankalaa – riippuen siitä, suostuuko kannettava itse pitämään jalkansa ilmassa. Niissä tilanteissa, joissa kannettavat ovat täysin velttona, näkee sellaista että jalat laahaavat asfalttia, Yrjönen kuvailee.

Poliisin suhtautuminen Yrjöseen on "suuri mysteeri"

Yrjöstä ihmetyttää tilanne, jossa hänet otettiin kiinni. Hän oli Pitkänsillan keskustan puolella kuvaamassa tapahtumia. Poliisit kantoivat kahden linja-auton väliin kiinniotettavia.

– Takaani tuli joku, joka huusi että väistä. Ajattelin että olen varmaan jonkun poliisin tiellä. Toki siirryin sivuun. Minulle oli suuri mysteeri se mitä seuraavaksi tapahtui.

– Poliisi kysyi, että pitääkö minulle antaa sakko. Se oli hämmentävää, koska olin juuri siirtynyt pois siitä. Sanoin että kai se on enemmän poliisin asia siitä päättää, kuin minun asiani, Yrjönen kertoo.

Tämä riitti poliisille ja Yrjönen vietiin linja-autojen väliin kuulusteltavaksi. Yrjöseltä pyydettiin henkilöllisyystodistusta ja hän näytti myös lehdistökorttinsa.

– Yritin vähän kysellä, että miksi minua ollaan sakottamassa. En saanut heti vastausta. Sitten sanottiin, että niskoittelusta. Kysyin että mikä tässä meni väärin, koska kuitenkin väistin käskyn kuultuani.

– Minulle sanottiin että aiemmin oli jo pyydetty pysymään poissa, mutta en ollut siinä aiemmin. Yritin tätä selittää ja sitten minulta kysyttiin, että pitääkö kirjoittaa toinenkin sakko. Sitten sanottiin että kaikki on nauhalla ja että pitääkö tästä mennä käräjille, Yrjönen hymähtää.

Lopulta tilanne raukesi, kun paikalle saapui toinen poliisi ihmettelemään, mitä tapahtui. Yrjönen päästettiin vapaaksi ja hän siirtyi sivummalle kuvaamaan mielenosoitusta loppuun asti.

Hampaankoloon jäi kalvamaan sananvapauteen liittyviä kysymyksiä.

Ihmetystä herättää myös se, miksi kuvajournalisti ei saisi tehdä työtään. Sakkojen osalta Yrjönen jätettiin epätietoisuuteen, eikä hän tiedä vieläkään, onko sakkolappu tulossa postiluukusta jonakin päivänä.

– Olen ohjeita noudattanut siinä määrin kun ne ovat korviini kantautuneet. Niskoittelusta tässä ei ollut kyse. YK:n sopimuksesta lähtien journalisteilla on oikeus vielä jatkaa seurantaa siinäkin vaiheessa kun esimerkiksi joku mielenosoitus julistetaan päättyneeksi.

– Tuntuu siltä että poliiseilla ei ole selkeää tai yhtenäistä linjaa siihen, kuinka median edustajien kanssa pitäisi toimia. Tuntuu että se riippuu ihan poliisista henkilönä, kuinka paljon kuvaajien työtä rajoitetaan – kuka siihen paikalle sitten sattuu.

Mikäli sakot ovat saapumassa, ei Yrjönen aio niitä suorilta käsin hyväksyä.

– Lähden kyllä siinä tapauksessa keskustelemaan Journalistiliiton lakimiehen kanssa.

Poliisi Elokapinan toiminnasta Pitkälläsillalla:"Tämä ei ole mielenosoitus, tämä on kadunvaltaus" 2:18
Poliisi Elokapinan toiminnasta Pitkälläsillalla: "Tämä ei ole mielenosoitus, tämä on kadunvaltaus"

Poliisi: Media on saanut seurata tapahtumia läheltä

Poliisi ei kommentoi yksittäistapausta, mutta kertoo yleisellä tasolla, että poliisin suhtautumisesta mediaan on tehty selkeät linjaukset, joita kaikki noudattavat.

– Meillä on ollut erittäin avoin linja. Esimerkiksi Elokapinan mielenilmauksissa toimittajat ovat voineet ihan läheltä seurata ja dokumentoida sekä poliisin että mielenosoittajien toimintaa, kertoo ylikomisario Jarkko Lehtinen Helsingin poliisista.

– Poliisi ei ole asettanut muita rajoituksia kuin sen, että poliisin varsinaista toimintaa ei saa häiritä tai estää. Vaarallisilla alueilla ei myöskään saa olla – kuten esimerkiksi peruuttavan linja-auton takana, Lehtinen selventää.

Pelisääntöjen pitäisi olla tiedossa kaikilla poliiseilla.

– Käsitykseni mukaan nämä ovat aivan selkeitä kaikille poliiseille. Tässä operaatiossa vielä olen korostanut kaikelle henkilöstölle poliisin käytöksen asianmukaisuuden ja rauhallisuuden tärkeyttä.

"Kantouran" sisällä ei saanut kuvata

Lehtinen kertoo että sen jälkeen kun poliisi oli päättänyt purkaa Pitkänsillan mielenosoituksen, toimittajien työskentely sallittiin eristetyn alueen sisällä.

Lehtinen painottaa, ettei kommentoi yksittäistapausta, mutta kertoo, miten median kanssa toimittiin Pitkänsillan valtauksessa.

– Ainoat rajoitteet olivat ne, että poliisin toiminnan tielle ei saanut tulla. Poliisin toimintaa ei saanut haitata tai estää.

– Siinä oli kantoura, jota pitkin poliisit kantoivat ja taluttivat mielenosoittajia busseihin. Se tehtiin kaikille selväksi, että siinä ei saanut olla tiellä. Jos joku on siitä huolimatta mennyt siihen tielle ja ollut esteenä, häntä on käsketty siirtymään. Jos hän silti on tullut esteeksi, niin on oikea toimenpide kirjata asiasta rikosilmoitus niskoittelusta.

Tutkinta siirtyy pitkälle syksyyn

Lehtisen mukaan Elokapinan tämän syksyn mielenilmauksista tehtiin satoja kirjauksia yksittäisten henkilöiden toiminnasta. Niiden tutkiminen venyy pitkälle syksyyn ja mitään ratkaisuja sakoista ei olla vielä tehty – osa siirtyy mahdollisesti myöhemmin syyttäjälle syyteharkintaan.

Lehtinen ei ota yksittäistapaukseen kantaa, mutta vaikuttaa siltä, että Yrjösen tapauksen kohdalla saadaan vielä odotella, kolahtaako sakkolappu postiluukusta vai ei.

– Meillä on hyvät kuvatallenteet ja olemme itsekin dokumentoineet poliisin toimintaa huolellisesti tässä mielenilmauksessa. Kaikki ne henkilöt, joille on kerrottu, että heitä epäillään tässä jostakin, niin kaikki nämä ovat edelleen tutkinnassa. Menee pitkälle eteenpäin että esitutkintapaketti saadaan valmiiksi, Lehtinen toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat