Helsingin poliisi tyhjensi tänään Mannerheimintien ja Unioninkadun ympäristöliike Elokapinan mielenosoittajista. Mannerheimintie saatiin vapaaksi liikenteelle puoli kahdeksan ja Unioninkatu puoli yhdentoista jälkeen.
Elokapinalliset olivat tukkineet Helsingin katuja torstaista asti. Ensin he osoittivat mieltään Mannerheimintiellä, minkä jälkeen he siirtyivät Unioninkadulle. Mannerheimintielle osa heistä palasi tänään iltapäivällä.
Miksi poliisi salli mielenosoituksen jatkua niin pitkään, ja miksi mitta tuli täyteen juuri tänä iltana?
– Ihan hyvä kysymys, mutta lähdetään nyt siitä, että tämä päivä on taas tilanne erikseen, Helsingin poliisilaitoksen komisario Jarmo Heinonen toteaa MTV Uutisille.
Heinonen korostaa sitä, että mieltä saa osoittaa, mutta tiettyjen sääntöjen puitteissa.
Pelastuslaitos valitti sijainnista
Elokapinan mielenosoituksesta Unioninkadulla oli Heinosen mukaan valittanut pelastuslaitos. Kun poliisin ja mielenosoittajien neuvottelut uudesta paikasta tyssäsivät ja kapinalliset läksivät takaisin Mannerheimintielle, poliisi päätti Heinosen mukaan ryhtyä toimiin.
– Pelastuslaitokselta tuli viestiä, että kadunpätkä Unioninkadulla on tärkeä sen kannalta, että heidän kalustonsa pääsee liikkumaan kantakaupungissa. Sen jälkeen, kun elokapinoitsijat siirtyivät Unioninkadulta (lisäksi) Mannerheimintielle valtaamaan katua, poliisi alkoi purkaa tilannetta.
– Kun neuvotteluyhteys ei enää tuottanut hyvää lopputulosta, vaan mielenosoittajat päättivät vallata (uuden) kadun kesken kaiken, se aiheutti meillä tämäntyyppisen päätöksen: mielenosoittajat otetaan kiinni ja ne, jotka eivät poliisin käskyjä totelleet, saivat myös sakkoja niskoittelusta.