Elokapinan ja poliisijärjestön edustajat puivat poliisin paprikasumutteen käyttöä – "Kolmen kierroksen jälkeen poliisit kysyivät, että sumutetaanko vielä lisää"

9:48
Katso videolta koko mielenkiintoinen haastattelu.

Viikonloppuna poliisi hajotti mielenosoituksen paprikasumutteella, kun mielenosoittajat istuivat ajoväylälle. Uutisaamussa haastateltiin kahta paikalla ollutta mielenosoittajaa ja Suomen poliisijärjestön puheenjohtajaa. 

Mielenosoittaja Tuulia Reponen kertoo kokeneensa, että poliisilla ei ollut tilanne hallussa paikan päällä.

– He vähän epäröivät, että mitä tässä tehdään. 

Reposen mukaan poliisit kantoivat osan mielenosoittajista maijaan ja tekivät kiinniottoja.

–  Kun paprikasumutetta oli sumutettu kolme kierrosta, poliisit kysyivät, että sumutetaanko vielä lisää.

Ville Saarinen kertoo aiemmissa mielenosoituksissa poliisin tulleen kysymään jokaiselta mielenosoittajalta yksitellen, poistuuko hän omin jaloin vai pitääkö hänet kantaa pois. Lauantaisessa mielenosoituksessa Saarinen oli yksi henkilöistä, joka sai paprikasumutetta kasvoilleen.

Mielenosoittajat kiistävät, että poliisia olisi provosoitu tähän tarkoituksellisesti. 

– En todellakaan olisi halunnut, että alaikäisiä sumutetaan silmiin meidän mielenosoituksessa, Reponen painottaa.

Mielenosoituksista valtaosa menee "by the book"

Suomen poliisijärjestön puheenjohtaja Jonne Rinne kertoo paprikasumutteen olevan luonnontuote, joka on tarkoitettu joukkojenhallintaan.

– Lisäksi virkamies voi poistua tilasta turvallisesti käyttämällä sitä.

Rinne on tietoinen siitä, että mielenosoittajien poiskantaminen on noussut erilaisissa keskusteluissa paljon esiin. Hän pitääkin tärkeänä, että asia käydään läpi ja päätöksen aikana olleet olosuhteet selvitetään.

Rinne muistuttaa, että mielenosoituksista valtaosa menee "by the book".

– Kun toimintaympäristö muuttuu, tullaan siihen kysymykseen, että onko resursseja varattu tarpeeksi tällaiseen mielenilmaukseen. 

Rinne kertoo ymmärtäneensä, että kaikki partiot olivat Elokapinan mielenosoituksen aikaan kiinni tehtävissä. 

–  Kyseessä oli lauantai-ilta, muillakin kansalaisilla on tarvetta poliisille. Siellä ikään kuin keikkapaine kasvaa ja poliisi pystyy ja hakeekin neuvottelujen kautta yhteistä ratkaisua. Jollakin tavalla tilanteet pitää purkaa ja tässä tapauksessa käsitykseni mukaan liikenne palauttaa. 

Rinne muistuttaa, että ei itse ollut paikalla ja on tapauksesta mediatietojen varassa.

Lisää mielenosoituksia?

Reponen ja Saarinen eivät vielä tiedä, mitä seuraavat mielenosoitukset pitävät sisällään.

He eivät puhu koko liikkeen suulla, vaan kertovat, mitä olisivat itse henkilökohtaisesti valmiita tekemään. He kuitenkin täsmentävät, että mielenosoitukset ovat aina väkivallattomia.

– Kunhan mielenosoitukset pysyvät väkivallattomina ja ovat rauhanomaisia sekä toisten ihmisoikeuksia kunnioittavia, Saarinen summaa.

Saarisen mukaan itse hän voi osallistua myös laittomiin mielenosoituksiin.

Katso ylhäällä olevalta videolta koko haastattelu.

Korjattu juttuun klo 12.26. Reposen nimi: Jutussa luki aiemmin virheellisesti Tuulia Repo, mutta hän on Reponen. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja