Antti Kaikkosen kaudesta puolustusministerinä tuli poikkeuksellisen painava – kertoi MTV:lle, mistä on joutunut kantamaan huonoa omatuntoa
Väistyvä puolustusministeri Antti Kaikkonen kertoo MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa, että kuluneessa puolustusministerikaudessa on paljon summailtavaa monien poikkeuksellisten tapahtumien johdosta.
– Ensin tuli korona, sitten tuli Venäjä ja päätös hakea Nato-jäsenyyttä. Kyllähän tässä aika isoja asioita oli, Kaikkonen tiivistää pestiään.
Kaikkonen toteaa puolustusministerin salkun tuntuneen "keskiraskaalta" jo siihen tarttuessa.
– Mutta kyllä siihen tietysti painoa tuli matkan varrella lisää, mutta eiköhän tuo kuitenkin kantaa jaksettu.
Lue myös: Kaikkonen: "Hallitukset tulevat ja menevät, mutta isänmaan turvallisuuden on oltava aina kunnossa"
Kaikkosta puolustusministerinä seuraa kokoomuskaima Antti Häkkänen. Kaikkosen elämä muuttuu melkoisesti puolustusministerin tehtävien päättyessä.
– Aktiivinen rivikansanedustaja. Palvelen isänmaata sitten eduskunnasta käsin.
Kaikkonen arvelee, että hänelle saattaa olla tulossa joitakin ulko- ja turvallisuuspolitiikan valiokuntatehtäviä. Näistä päätetään lähiviikkoina.
– Tässä varmaan hieman jää aikaa muullekin elämälle ja kotonakin pystyy toivottavasti vähän enemmän olemaan. Nämä ovat nyt myönteisiä puolia tässä uudessa tilanteessa ja katsotaan sitten mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Nuori mieshän tässä vielä ollaan, Kaikkonen lohkaisee.
Kaikkosta odottaa kotona 3- ja 1-vuotiaat lapset. Kaikkonen kertoo, että on joutunut olemaan puolustusministerin tehtävissä paljon pois kotoa.
– Matkapäiviä ja pitkiä työpäiviä oli paljon, vähän huono omatunto onkin siitä välillä ollut. Alkuvuodesta olin pari kuukautta kotona ja se oli ihan hyvä ratkaisu. Toisaalta olen arvostanut, että olen saanut tällaista tärkeätä puolustusministerin tehtävää kantaa tällaisina aikoina. Mutta on se myös tärkeätä se, että kotonakin ollaan.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää