Annimari Kortteen vauhti kiihtynyt rajusti MM-kisoihin valmistautuessa – vastaan tullut yllättäviä pulmia

Sadan metrin aitajuoksun SE-nainen Annimari Korte on urallaan uudessa tilanteessa, sillä hän kilpailee Dohan MM-kisoissa menestysodotuksin.

Berliinin EM-kisoissa viime vuonna Korte oli vain osallistumassa. Hän kehittyi 30-vuotiaana yllättäen arvokisatasolle, ja ensimmäinen aikuisten arvokisakokemus typistyi karsiutumiseen alkuerissä.

Korte sanoo, ettei hän ilman aiempaa kokemusta voi tietää, miten hänen olisi pitänyt valmistautua Dohan startteihin.

–  Viime vuoden tilanne oli erilainen, koska Berliinissä ei ollut odotuksia. En ollut vielä hyvässä kunnossa, Korte selittää tilannettaan.

Tänä vuonna Korteen ja yleisön odotukset ovat nousseet pitkin kautta. Korte kohensi kesäkuussa ennätyksensä alle 13 sekunnin aikaan 12,93. Heinäkuun lopulla Lapinlahdella meni jo 12,86 ennen kuin Korte hurautti Joensuussa nykyiset SE-lukemat 12,72.

Korte on MM-tilastossa yhdeksäntenä.

Kiriapu lentävältä hollantilaiselta

Korteelta odotetaan välieräpaikkaa. Itse hän määrittelee tavoitteekseen juosta 12-alkuisia aikoja.

–  Finaalitavoitetta minulla ei ole, Korte korostaa.

Korte tuntee tilanteen. Finaalipaikka on lujassa, koska yhdysvaltalaiset ja jamaikalaiset jättävät muille niukasti tilaa. Korte on huolissaan myös viimeistelyleirin harjoituskumppanin, Hollannin Nadine Visserin vauhdista.

–  Visser on hurjassa kunnossa. Teimme kaksi harjoitusta yhdessä. Hävisin ensimmäisessä enemmän, mutta myös toisessa, vaikka menin kahdeksan aidan harjoituksessa kovempaa kuin koskaan treeneissä.

Korte selvitti kahdeksan aitaa vain kolme sekunnin sadasosaa hitaammin kuin SE-juoksussaan.

Hyvien harjoitusten perusteella Korte uskoo pystyvänsä Dohassa alle 13 sekunnin aikoihin "helposti". MM-finaali edellyttäisi sen selvää alitusta.

–  Välierissä 12,80 voi riittää loppukilpailuun, Korte laskee.

Jäljellä pari napakkaa treeniä

Korte kehuu viimeistelyleiriä kokonaisuudessaan onnistuneeksi. Vauhti on kiihtynyt rajusti, ja siitä on tullut tekniikkataiturille yllättäviä pulmia.

–  Nopeus on kehittynyt niin, että jalat eivät ole aivan pysyneet mukana. On tullut törmäilyä aitoihin.

Korteen ohjelmaan on merkitty tiistaiksi viimeinen "vähän kovempi" aitatreeni.

–  Se pitäisi saada onnistumaan. Siitä tulisi lisää itseluottamusta, Korte selittää.

–  Perjantaina harjoittelen lähtöjä.

Naisten 100 metrin alkuerät juostaan lauantaina 5. lokakuuta. Välierät ja finaali ovat Dohan kisojen päätöspäivän ohjelmassa sunnuntaina 6. lokakuuta.

–  En enää käy ennen omaa lajiani stadionilla. Olin eilen katsomassa kisoja, mutta muina päivinä en viitsi lähteä, etteivät jalat rasitu, Korte kertoo.

Espanjalaiselta valmentajaltaan Korte on saanut kriittisen kommentin MM-areenan ilmastoinnista: kokeneen Rafa Blanquerin mielestä Khalifa-stadionilla on liian kylmä.

Lue myös:

    Uusimmat