Poliisi on löytänyt Anni Törnin ruumiin maastosta – "Palaset alkavat olla kasassa"

0:50

Itä-Suomen poliisilaitos tiedottaa, että kadonneen Anni Törnin ruumis on löydetty.

Poliisi kertoo, että maastosta löydetyn ruumiin henkilöllisyydestä ei ole vielä täyttä varmuutta, mutta poliisin mukaan kyseessä on hyvin todennäköisesti Anni Törn

– Poliisilla on hyvä käsitys tapahtumien kulusta ja nyt uhrin löydyttyä tutkinnan palaset alkavat olla kasassa, poliisi kommentoi tiedotteessa.

Poliisin mukaan ruumis löytyi Anni Törnin taposta epäillyn miehen antaman kertomuksen perusteella maastosta. Löytöpaikan sijaintia tai muita yksityiskohtia ei julkisteta tässä vaiheessa.

Poliisi sanoo, että asiasta ei tiedoteta viikonlopun kuluessa enempää. 

Ruumista etsittiin pitkään

Savonlinnan keskustan länsipuolella sijaitsevalla Laitaatsalmen alueella nähtiin tänään runsaasti poliisin toimintaa.

Henkirikoksen tutkinnanjohtaja Sami Asikainen kertoi noin tunti ennen Törnin ruumiin löytymistä MTV:lle uskovansa, että ruumis löydetään lopulta.

Poliisioperaatioiden sijainnista tutkinnanjohtaja on ollut vaitonainen.

– Pitää paikkansa, että meillä on siellä (Laitaatsalmen alueella) tähän liittyen toimintaa, mutta emme voi vahvistaa tarkemmin etsintäpaikkoja suuntaan tai toiseen, Asikainen kommentoi MTV:lle ennen tietoa ruumiin löytymisestä.

Epäilty vangittu perjantaina

Käräjäoikeus vangitsi tänään 32-vuotiaan savonlinnalaismiehen todennäköisin syin epäiltynä Törnin taposta. Vangittu mies on myöntänyt, että Anni kuoli hänen toimenpiteidensä seurauksena. MTV Uutisten tietojen mukaan epäilty oli Annin miesystävä. 

MTV Uutisten tietojen mukaan Anni Törn ja taposta epäilty mies työskentelivät kumpikin työkavereina samassa vakuutusalan yhtiössä, mutta eri toimipaikoissa.

Käräjäoikeus on määrännyt syytteen nostamisen määräpäiväksi 30. marraskuuta 2018.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja