Savonlinnan surmamysteeri: Epäilty ja uhri olivat läheisiä työkavereita – "Kriisiapu parhaillaan menossa"

MTV Uutisten tietojen mukaan Savonlinnassa kadonnut Anni Törn ja taposta epäilty mies työskentelivät kumpikin työkavereina samassa vakuutusalan yhtiössä, mutta eri toimipaikoissa.

Yhtiön toimitusjohtaja vahvistaa MTV Uutisille, että Törn oli heidän työntekijänsä.

Toimitusjohtaja kertoo saaneensa tiedon Törnin kuolemasta eilen poliisilta. Suru-uutinen on johtajan mukaan koskettanut uhrin työkavereita.

– Tämä on henkilökunnalle kova juttu. Kriisiapu on parhaillaan menossa, hän kertoo.

Yhtiö ei kommentoi entisestä työntekijästään enempää.

Ruumis yhä kadoksissa

Poliisi pidätti eilen savonlinnalaisen miehen epäiltynä Törnin taposta. Mies myönsi poliisikuulusteluissa myötävaikuttaneensa Törnin kuolemaan ja piilottaneensa tämän ruumiin.

Poliisi ei kommentoi, tunsivatko epäilty ja uhri toisensa.

Tänään iltapäivällä käräjäoikeudesta vahvistettiin, että poliisi vaatii mieshenkilöä vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä Törnin taposta. Vangitsemisoikeudenkäynti on huomenna kello 11.

Tapauksen tutkinnanjohtaja Asikainen kertoi aiemmin MTV Uutisille, että miehellä ei ole aiempaa rikostaustaa.

MTV Uutisten tietojen mukaan taposta epäilty asuu Tulliportinkadulla. MTV Uutisten kuvaaja taltioi kotietsintää suorittavan poliisin epäillyn asunnolla. Tutkinnanjohtaja Asikainen ei ota kantaa, onko poliisi suorittanut kotietsintää epäillyn kotona tai autossa.

Lue myös:

    Uusimmat