Mainos

Annalisian isoisä sai kuulla kohtalokkaat uutiset tylysti robottikameran välityksellä – omaiset raivoissaan: "Olin niin peloissani hänen puolestaan"

2:05

Muun muassa CNN ja New York Times kertovat erikoisesta tapauksesta sairaalassa Kaliforniassa Yhdysvalloissa. Lääkäri kertoi 78-vuotiaan Ernest Quintanan kuolevan, mutta uutista ei saatu kasvotusten, vaan robotin avulla videonäytöltä.

Annalisia Wilharm oli isoisänsä kanssa sairaalahuoneessa, kun huoneeseen saapui videonäytöllä varustettu robotti sekä mykkänä pysynyt sairaanhoitaja.

– Valitettavasti emme voi tehdä mitään voidaksemme hoitaa vaikuttavasti, lääkäri kertoi CNN:n saaman videokuvan perusteella.

Pian lääkäri teki myös selväksi, ettei Quintana enää palaisi kotiin. 

Wilharmin mukaan perhe tiesi jo valmiiksi, että Quintana menehtyisi pian. Tapa, jolla uutinen virallisesti saatiin, ei kuitenkaan herätä riemunkiljahduksia.

Quintana menehtyi lopulta seuraavana päivänä.

"Pystyin näkemään, mitä tämä tarkoitti hänelle"

Wilharmilla ei omien sanojensa mukaan ollut hajuakaan siitä, kuka tai missä diagnoosin videolla antanut lääkäri oikeastaan oli.

– Olin niin peloissani hänen [isoisän] puolestaan ja pettynyt tavasta ilmaista asia. Hänen ilmeensä perusteella pystyin näkemään, mitä tämä tarkoitti hänelle, Wilharm kommentoi.

Tapauksen aiheuttamaa tuskaa pahensi myös se, ettei Quintanan kanssa 58 vuotta naimissa ollut vaimo ollut paikalla kuulemassa uutisia.

– Yhdenkään lapsenlapsen tai perheenjäsenen ei pitäisi joutua käymään läpi sitä, minkä minä juuri hänen kanssaan jouduin, Wilharm sanoi.

Sairaala: Otamme asian erittäin vakavasti

Sairaalan tiedottaja Michelle Gaskill-Hames kertoi CNN:lle pahoittelevansa perheen odotusten pettämistä.

– Kaikin tavoin hoidossamme, etenkin viestiessämme vaikeaa tietoa, teemme sen myötätunnolla ja henkilökohtaisesti, tiedottaja kommentoi.

– Otamme tämän erittäin vakavasti ja olemme olleet yhteydessä perheeseen keskustellaksemme heidän kanssa, Gaskill-Hames totesi.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja