– Unelma, josta ei uskonut unelmoidakaan, ja sitten se käy toteen.
Näin kuvailee MTV Uutisille Anna Minkkinen, 21, harrastustaan ratsujousiammuntaa, joka on vienyt nuoren naisen kilpailemaan ja harjoittelemaan Iraniin lajin parhaiden kanssa.
Oheisesta kuvagalleriasta voi katsoa, kuinka vauhdikasta touhua laji parhaimmillaan on.
Ratsujousiampuja Anna
Noin kolme vuotta sitten Minkkinen joutui pyörätuoliin. Miekkaillessa syntynyt rannevamma paheni, kun ranteen kolmiorusto repesi ja kyynärluun pää työntyi sen läpi. Myöhemmin samana vuonna Minkkisen polvet kipeytyivät asentovirheen ja lihasepätasapainon vuoksi, ja aiemmat lempiharrastukset, teräs- ja pehmomiekkailu, täytyi unohtaa. Kipeillä ranteilla ja polvilla hän kykeni kuitenkin jatkamaan lapsuudenajan harrastustaan ratsastusta – ja ampumaan jousella.
– Tilanteen hetkellä epäiltiin reumaa tai vammaa (olin satuttanut polveni aikaisemmin tiputtuani hevosen selästä) ja tutkimusten tekeminen kesti melko kauan. Sinä aikana minua pyydettiin välttämään kaikkea kipua tuottavaa liikettä, joten normaalien asioiden hoitamiseksi oli turvauduttava pyörätuoliin.
– Pystyin ampumaan jousella ja poikaystäväni auttoi minua niin että pääsin tallille, jakkaralla hevosen selkään ja metsään ratsastamaan niin etten ihan tullut mökkihöperöksi sairauslomalla. Tällöin myös ammuin hevosen selästä omaksi ilokseni, ennen kuin tiesin että kyse on tavallaan oikeasta urheilulajista, Minkkinen jatkaa.
Keväällä 2015 Minkkinen kilpaili lajissa ensimmäistä kertaa Kemiön saaressa sijaitsevalla Rohan tallilla.

