Olympialaisten kultasuosikki torjuttiin liian heiveröisenä – kisaa nyt kaikkien kotimaansa tyttöjen puolesta: "Heitä pidetään aloillaan pelon avulla"

Pekka Pouta kuvailee Tokion olympialaisten keliolosuhteita turkkilaiseksi saunaksi 2:57
Tokion olympialaiset viedään läpi kovissa olosuhteissa. Meteorologi Pekka Pouta kertoo lisää tulevien viikkojen olympialaisten säästä.

Perjantaina Tokion olympialaisissa kilpailtavaa naisten jousiammuntaa on hallinnut viime ajat intialainen Deepika Kumari, joka ehdittiin nuorena urheilijana jo useasti hylkäämään lajin parista sopimattomien ominaisuuksiensa takia. Kumari on todistanut kaikki oletukset vääriksi.

Nyt 27-vuotias Kumari pyrki kotimaassaan ensimmäisen kerran Arjun Mundan jousiammunta-akatemiaan 12-vuotiaana vuonna 2006.

Lomalla kokeiltu laji oli vienyt menneessään. Hän halusi päästä akatemiaan myös keventääkseen köyhien vanhempiensa taloudellista taakkaa. Kumarin isä työskenteli riksakuskina ja äiti sairaanhoitajana.

Pienikokoinen tyttö sai kuitenkin akatemiasta pakit, koska valmentajista jousi vaikutti kantajaansa painavammalta. Perhe jatkoi kuitenkin sinnikkäästi painostustaan ja sai lopulta Deepikalle näytönpaikan.

Akatemiasta avautui kolmen kuukauden koejakso, jonka aikana Kumarin piti vakuuttaa valmentajat kyvyistään.

– Hän näytti erittäin heikolta. Ainoa valoisa asia oli, että hänen ruumiinrakenteensa näytti olevan sopiva jousiammuntaan – pitkät, suorat raajat ja täydellinen ankkuriasento, kertoo Mundan akatemiassa valmentava B. Srinivas Rao.

Päättäväinen katse ja valmius kurinalaiseen harjoitteluun paikkasivat voimanpuutetta. Kumari teki tuplasti töitä pyydettyyn nähden.

Valmentaja ei ollut uskoa silmiään

Valmentajat tekivät vielä pieniä muutoksia Kumarin ankkuriin eli asentoon, jonka jousiampuja ottaa virittäessään jousen kasvojaan vasten. Seuraavana päivänä ammunta hipoi jo täydellisyyttä.

– En voinut uskoa silmiäni. Deepika kertoi sitten minulle, ettei hän ollut nukkunut yöllä, vaan jatkoi harjoittelua peilin edessä, toinen valmentaja Himanshu Mohanty hämmästeli.

Deepika Kumari sai jäädä akatemiaan. Pian hän alkoi päihittää ikäisiään poikia. Hänestä tuli noin 30 kansainvälisen tason jousiampujaa kasvattaneen akatemian kirkkain helmi ennen kuin vaihtoi toisen akatemian valmennukseen.

Deepika voitti heti vuonna 2006 juniorien taljajousikilpailun Meksikon maailmancupin kisoissa. Hän saavutti ensimmäiset aikuisten arvokisamitalinsa jo vuonna 2011, kun sekä Aasian mestaruuskisoista että MM-kisoista tuli tuomiseksi joukkuekilpailun hopeaa.

Henkilökohtainen menestys antoi silti odottaa itseään. Ensimmäinen maailmancupin kisavoitto tuli Turkissa vuonna 2012, mutta Lontoon olympialaisissa tie nousi pystyyn ensimmäisellä kierroksella.

Vuonna 2016 hän sivusi naisten tähtäinjousen maailmanennätystä. Jälleen Rion olympiakisoissa tuloksena oli karsiutuminen neljännesvälierissä olkapäävamman haitattua ampumista.

Olympiavuonna 2021 Deepika on jo ehtinyt ampua maailmancupin henkilökohtaisen kisan voitot Guatemalassa ja Pariisissa sekä auttanut joukkueensa voittoon kummassakin osakilpailussa. Tokion kisoihin hän lähtee maailmanlistan ykkösenä ja kisansa ennakkosuosikkina.

Ujo huippu-urheilija ei ole saanut arvostusta kotimaassaan

Valmentajiensa vakuuttamisen lisäksi Deepika Kumari on saanut läpi uransa tehdä töitä naisten urheilun arvostuksen eteen Intiassa.

Hän on kasvanut maailman ykköseksi kulttuurissa, jossa tyttöjen ja naisten paikka ei ole urheilukentillä, vaan kotitöissä ja hoitamassa lapsia.

– Maassamme jopa koulutetut ihmiset uskovat, että tytöt eivät voi harrastaa urheilua. Minusta monesti tuntuu siltä, että minun pitäisi vastata heille, mutta he unohtaisivat sanani heti, Kumari kertoo.

Edelleen puuttuva olympiamitali on myös haitannut arvostuksen saamista, vaikka esimerkiksi Intiassa suuressa arvossa olevissa Kansainyhteisön kisoissa hän on voittanut kahdesti kultaa. Maan edellinen kultamitali olympialaisista on vuodelta 2008. Eikä yksikään nainen ole saavuttanut sellaista koko historiassa.

Ujo Deepika uskaltaa sanoa ääneen mielipiteensä tyttöjen asemasta Intiassa.

– Kotimaassani tytöillä on suuria unelmia ja intohimoja, mutta heitä pidetään aloillaan pelon avulla, Kumari sanoo.

– Olen aina halunnut tehdä jotain, jotta minut huomattaisiin. Niin, että ihmiset tunnistaisivat minut ja sanoisivat ”tuo on Deepika”.

Lähteet: Outlook India, Culture Trip, Netflix - Ladies first, Wikipedia

Lue myös:

    Uusimmat