76-vuotias Andy juoksi ensimmäisen maratoninsa vuonna 1988 ja rakastui lajiin saman tien. Elokuun alussa hän juoksi 800. maratoninsa, kertoo Metro.
76-vuotias brittiläinen Andy Wilmot juoksi 800. maratoninsa 2. elokuuta. Hän juoksi 42,195 kilometrin matkan neljässä tunnissa ja 53 minuutissa.
Huikeasta suorituksestaan Andy sai kunniakirjan ja kakkua. Suffolk Running Centre -urheilukerho onnitteli häntä myös Facebook-päivityksessä.
Jos kuvat eivät näy, voit katsoa ne täältä.
Vain päivää aiemmin Andy oli juossut maratonin numero 799. Tuolloin aika oli viisi tuntia ja kaksi minuuttia.
LUE MYÖS: Annin kiipeilymatka Mount Everestille peruttiin – johti mielettömään suoritukseen: Kiipesi Helsingissä rinnettä ylös alas yli 21 tuntia
Halusi näyttää epäilijöille
Essexistä kotoisin olevan kahden lapsen isä kommentoi suoritustaan Metrolle.
– Olen tietysti ylpeä, mutta toisaalta 800 on vain numero muiden joukossa.
– Minulle sanottiin joskus, että en ikinä saavuttaisi 800 suoritetun maratonin määrää. Muistan ajatelleeni tuolloin, että todellakin pääsen, vaikka se tappaisi minut.
Seuraava tavoite jo mielessä
Andylla on mielessään jo uusia tavoitteita. Hän aikoo pyrkiä kohti 900 juostua maratonia.
