Pohjois-Korean viranomaiset rankaisevat kansalaisiaan ulkomaisten televisio-ohjelmien katsomisesta jopa teloituksilla, kertoo Ihmisoikeusjärjestö Amnesty.
Pohjois-Koreassa tuli Amnesty Internationalin mukaan vuonna 2020 voimaan laki, joka mahdollistaa kuolemantuomion langettamisen ulkomaisten ohjelmien levittämisestä.
Pelkästä ohjelmien katsomisesta tai niiden hallussapidosta voi saada 5–15 vuoden pakkotyötuomion.
Tiedot perustuvat Amnestyn haastattelemien pohjoiskorealaisten kertomuksiin.
Silti monet pohjoiskorealaiset katsovat salaa eteläkorealaista mediaa, jota salakuljetetaan maahan esimerkiksi USB-tikuilla. Nuoret pohjoiskorealaiset katsovat niitä kannettavilla tietokoneilla, joissa on sisäänrakennettu televisio.
Rahalla voi vaikuttaa
Kiinni jäämisen seuraukset riippuvat Amnestyn mukaan varallisuudesta: rikkaat voivat välttää ankarimmat rangaistukset lahjuksilla, kun taas köyhimmät joutuvat kohtaamaan järjestelmän julmimmat seuraamukset.
Kansalaiset elävät Amnestyn tietojen mukaan jatkuvassa kotietsintöjen ja laitteiden tarkastusten pelossa.
– Tämän uhan vuoksi ihmiset puhuvat omissa kodeissaan kuiskaten ja piilottelevat elektronisia laitteitaan, tiedotteessa kuvataan.
Lapset ja nuoret on pakotettu todistamaan julkisia teloituksia osana koulujen "ideologista kasvatusta", jonka tarkoituksena on pelotella heidät pois ulkomaisen median katsomisesta.
Telotuksia vaikea todentaa
Amnesty International teki viime vuonna 25 syvähaastattelua Pohjois-Koreasta paenneiden ihmisen kanssa. Ryhmään kuului 11 ihmistä, jotka olivat paenneet Pohjois-Koreasta vuosina 2019–2020. Useimmat olivat pakenemishetkellä 15–25-vuotiaita.
Koronan alkamisen jälkeen pakenemiset Pohjois-Koreasta ovat olleet erittäin harvinaisia.
Amnesty International raportoi säännöllisesti Pohjois-Korean julkisista teloituksista ja muista hälyttävistä käytännöistä, mutta tiedon saannin rajoitusten takia järjestö ei ole pystynyt itsenäisesti vahvistamaan kuolemanrangaistuksen laajaa käyttöä maassa.

