Amnesty moittii Suomea turvapaikanhakijoiden oikeuksien heikentämisestä – toiminnanjohtaja Migrin linjauksesta: Hyytävää
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International moittii vuosiraportissaan Suomea turvapaikanhakijoiden oikeuksien heikentämisestä. Järjestö arvostelee viime vuosina muutettuja turvapaikkalakeja ja -käytäntöjä voimakkaasti.
– Turvapaikkapolitiikan kiristykset kasvattavat palautuskiellon loukkaamisen riskiä. Hallituksen tulisi selvittää kiristysten yhteisvaikutukset ja ryhtyä tarvittaviin toimiin oikeusturvan palauttamiseksi, sanoo Suomen-osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson.
Huomenta Suomessa Johansson kertoo, että Amnesty on yrittänyt muuttaa esimerkiksi sitä, ettei lapsia laitettaisi säilöön lainkaan. Tällä hetkellä käytäntö on kuitenkin se, että säilöön laitetaan myös lapsiperheitä. Johanssonin mukaan tämä rikkoo kansainvälisiä sopimuksia.
Johansson kommentoi myös tapausta, jossa palautettu irakilainen mies kuoli kotimaassaan. Maahanmuuttovirasto Migri totesi tapauksen jälkeen, ettei sen intresseissä ole seurata, mitä palautetuille henkilöille tapahtuu.
– Hyytävä kommentti. Hyvin kummallinen lause, Johansson sanoo.
– Mikä on Migrin intressi? Onko intressi se, että ihmisoikeuksia kunnioitetaan? Vai se, ettei ihmisiä tule Suomeen? Onko heidän intressinsä se, että ihmisiä palautetaan palautuskieltoa mahdollisesti rikkoen sellaiseen tilanteeseen, jossa heitä uhkaa kidutus, vankila tai kuolema?
Tiedustelulain muutos heikennys yksityisyyden suojalle
Raportti kiinnittää huomiota myös Suomen uusien tiedustelulakien ihmisoikeusvaikutuksiin.
Tiedustelulla puututaan keskeisiin ihmisoikeuksiin, kuten yksityisyyden suojaan ja sananvapauteen. Amnestyn mukaan perustuslain esitetty muutos voi olla perusteltu ainoastaan, jos tiedustelua valvotaan tehokkaasti ja ihmisillä on riittävät oikeussuojakeinot.
– Valtioilla on velvollisuus kunnioittaa, suojella ja toteuttaa näitä oikeuksia, Johansson painottaa.
Lisäksi Suomi saa kritiikkiä translain puutteista ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta.
Viha muuttunut sanoista teoiksi
Amnesty varoittaa, että joidenkin vallanpitäjien vihaa täynnä oleva retoriikka on muuttunut teoiksi. Tämä uhkaa normalisoida vähemmistöjen syrjinnän.
Viime vuosi alkoi Donald Trumpin nousulla Yhdysvaltain presidentiksi. Hän asetti pikaisesti maahantulokiellon pakolaisille ja muslimienemmistöisistä maista tuleville.
– Tämä teko valmisti tien vuodelle, jonka aikana maailman johtajat veivät avoimen vihan politiikan sen vaarallisimpiin muotoihin, arvioi Amnesty Internationalin pääsihteeri Salil Shetty.
– Trump ei kuitenkaan ole linjassaan yksin. Myös Australia ja Unkari demonisoivat pakolaisia ja siirtolaisia sen sijaan, että näkisivät heidät ihmisinä, joilla on oikeuksia ja jotka ansaitsevat meidän myötätuntomme.
Amnesty nostaa esiin myös myönteistä kehitystä. Vaikka jotkut poliittiset johtajat heikensivät puheillaan ihmisoikeuksia, kansalaiset ympäri maailman nousivat puolustamaan niitä. Suomessa tästä ovat esimerkkeinä tasa-arvoisen avioliittolain voimaantulo ja turvapaikanhakijoiden oikeuksia puolustanut mielenilmaus Helsingin Rautatientorilla.
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää