Amerikkalaisteinin kuvaama video paljastaa, miltä koronaviruksen testaaminen näyttää: "Oletin, että vanupuikko menisi vain parin sentin syvyyteen..."
Yhdysvaltalainen teinityttö kuvasi sosiaalisen median kanavaan TikTokiin videon käynnistään koronavirustestissä.
Shelby-niminen 17-vuotias tyttö hakeutui Yhdysvalloissa koronavirustestiin saatuaan virukseen viittaavia oireita. Asiasta uutistoi Buzzfeed.
– Nenäni vuosi, keuhkoni tuntuivat ahtailta, yskin ja minulla oli kuumetta. Lisäksi minun oli hieman vaikea hengittää, Shelby kertoo Buzzfeedille.
Tyttö oli viime aikoina matkustellut Las Vegasissa ja Kaliforniassa, mikä aiheutti erityistä huolta Shelbyn vanhemmissa.
Pääsi koronavirustestiin
Vanhemmat soittivat paikalliseen terveydenhuoltoon, ja selittivät tyttärensä tilanteen.
– He eivät välittäneet käynnistäni Las Vegasissa, mutta koska minulla oli kaikki koronavirukseen viittaavat oireet ja olin käynyt Kaliforniassa, minulle myönnettiin lupa käydä testissä, Shelby kertoo.
Shelby ja hänen vanhempansa lähtivät ajamaan testauspaikalle. Yhdysvalloissa on järjestetty testipaikkoja, joihin ajetaan autolla ja saapuminen ilmoitetaan puhelimitse. Tämän jälkeen hoitaja tulee paikalle ja ottaa näytteen autossa istuvasta henkilöstä.
Shelby kuvasi testauksen nuorten suosimaan TikTok-palveluun. Video levisi viraaliksi, saaden yli 15 miljoonaa näyttökertaa.
Testitulos oli negatiivinen
Shelby kertoi testauksen kulusta. Hänen mukaansa testaus oli hyvin epämukavaa ja jopa kivuliasta.
– Ensin he laittoivat sormeeni elektronisen laitteen ja mittasivat kuumeeni. Sitten he ottivat kurkustani näytteen vanupuikolla. Se oli epämukavaa, mutta ei kivuliasta, tyttö kertaa.
– Lopuksi he ottivat näytteen syvältä nenästäni. Oletin, että vanupuikko menisi vain parin sentin syvyyteen, ja testaus olisi hieman epämukavaa. Vanupuikko työnnettiinkin syvälle nenääni, ja se oli kivuliasta, Shelby kertoo.
Shelbyn silmät kostuivat ja hän yökkäili. Tyttö yritti kuitenkin pysyä urheana TikTok-videollaan.
@shelfboi Got tested lol. Felt like I was being stabbed in the brain 😂 ##coronavirus ##smallgestures ##selfcare ##quarantine ##foryoupage ##fyp ##itscoronatime
♬ I'm Yer Dad - GRLwood
Shelby sai kuulla tulokset seuraavana päivänä, ja testitulos näytti hänen onnekseen negatiivista.
Lähde: Buzzfeed
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää