Mainos

Amerikkalaissotilaiden komennus Irakissa pitenee

Puolustusministeriön päätöksen syynä on aiempi ilmoitus Irak-joukkojen vahvistamisesta 20 000 sotilaalla, mikä on ajamassa asevoimat miehistöpulaan.

Yhdysvaltain puolustusministeriö on päättänyt pidentää Irakissa ja Afganistanissa taistelevien joukkojen komennuksen pituuden vuodesta 15 kuukauteen. Puolustusministeri Robert Gatesin mukaan uusi käytäntö koskee myös niitä joukkoja, jotka ovat jo Irakissa.

Ainoa aselaji, jota määräys ei koske, on merijalkaväki. Sen palvelusaika rintamalla on seitsemän kuukautta.

- Tämä on vaikea, mutta välttämätön väliaikainen päätös, Gates sanoi myöhään eilisiltana Suomen aikaa pidetyssä tiedotustilaisuudessa Washingtonissa. Gatesin mukaan päätös tulee voimaan välittömästi.

Presidentti George W. Bush ilmoitti alkuvuodesta, että Irakiin lähetään lisäjoukkoja. Tuolloin oli puhe reilusta 20 000 uudesta sotilaasta alueella. Myös Afganistanissa jatkuva sotilasoperaatio sitoo Yhdysvaltain joukkoja, ja armeija alkaa kärsiä miespulasta.

Määräys on ikävä yllätys monelle Irakissa palvelevalle sotilaalle, sillä osa heistä on Irakissa jo toista tai kolmatta kertaa. Irakissa on parhaillaan 145 000 amerikkalaista sotilasta. Kun lisäjoukot ovat paikalla kesäkuun alussa, sotilaita on alueella yli 160 000.

Bush on lisäksi määrännyt 13 000 kansalliskaartilaista valmiuteen, ja heidän määränpäänään on luultavasti Irak.

Armeija on viime aikoina alkanut maksaa runsaskätisiä ja verovapaita bonuksia niille sotilaille, jotka värväytyvät rintamalla ollessaan uudelleen palvelukseen. Bonusten suuruus vaihtelee parista tuhannesta eurosta jopa 112 000 euroon.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.