Amerikkalaiskoulussa nakukuvaskandaali – mukana liki 50 oppilasta: ”Suurimmalla osalla lapsista ei ole aavistustakaan, että he syyllistyvät rikokseen”

Kännykkäkamerat kuumana – mitä saa julkaista somessa? 8:08
Mitä somessa saa julkaista?

Liki 50 amerikkalaiskoulun oppilasta on mukana laittomassa seksiviestiskandaalissa.

Ainakin 46 Georgiassa sijaitsevan lukion oppilasta on saanut rangaistuksen viranomaisten selvitettyä laajan nakukuvaskandaalin. Seksiviestirinkiin osallistuneet 14–17-vuotiaat nuoret olivat lähettäneet toisilleen rohkeita kuvia luokkatovereistaan, uutisoi muun muassa WSBTV.

Viime kuussa eräs vanhempi ilmoitti lukion rehtorille tapahtuneesta. Tämä johti laajempaan tutkintaan.

Poliisin mukaan ainakin 46 oppilasta oli mukana tapauksessa, mutta piirikunnan kouluvalvoja John Hill arvelee, että luku saattaisi olla vielä lähempänä 50:tä. Tämä vastaisi kuutta prosenttia koulun 850 oppilaasta.

"Suurimmalla osalla lapsista..."

Georgiassa alastonkuvien lähettely on lapsipornon tuottamista ja levittämistä, jos kyseessä ovat alle 18-vuotiaat. Hill kertookin ymmärtävänsä, että tilanne on enemmän kuin pelkkää huonoa käytöstä. Hän ei kuitenkaan ole vakuuttunut siitä, että oppilaat itse ymmärtävät sen.

– Suurimmalla osalla lapsista ei ole aavistustakaan, että he syyllistyvät rikokseen, Hill toteaa.

Oppilaat eivät kuitenkaan joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen. Piirikunnassa päätettiin nimittäin olla nostamatta rikossyytteitä, vaikka niin olisi voitu tehdä.

Sen sijaan oppilaita rangaistaan toisenlaisin keinoin, esimerkiksi lyhtyiakaisella erottamisella koulusta, riippuen kunkin oppilaan toiminnan vakavuudesta.

"Et voi saada sitä takaisin"

Koulupiiri yrittää myös valistaa vanhempia ja oppilaita alastonkuvien lähettelyn vaaroista.

– Kun se on lähetetty, et voi kontrolloida sitä. Et voi saada sitä takaisin, Hill muistuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat