Amerikkalaisella Tonylla vain muutama päivä elinaikaa – ehti uusia vihkivalansa vaimonsa kanssa

Parantumattomasti sairas yhdysvaltalaismies uusi vihkivalansa vaimonsa kanssa perjantaina 4. tammikuuta. Miehelle luvattiin enää vain muutamia päiviä elinaikaa, kertoo Abc 7 Chicago -sivusto.

Pohjois-Carolinan Fayettevillesta kotoisin oleva Tony Leonard sairastaa harvinaista vatsasyöpää. Hänelle annettiin enää vain muutama päivä elinaikaa.

Viime perjantaina Tony ja hänen vaimonsa Christy uusivat vihkivalansa. He ovat olleet naimisissa yli kymmenen vuotta.

– Christy kertoi blogissaan, että hän ja Tony aikoivat vanheta yhdessä ja uusia valansa, kertoo Brooke Tedder, Tonyn saattohoitaja.

Brooke olikin mukana järjestämässä kaksikolle vihkivalatilaisuutta.

– Christyn ensimmäinen kysymys oli: "Brooke, luuletko, että hän selviää sinne saakka", hoitaja kertoo.

Brooke osoitti olevansa hyvä sairaanhoitaja. Hän tunsi potilaansa.

– ”Sanot vain Tonylle, että uudistatte valanne perjantaina ja hän selviää sinne asti.” Tässä sitä nyt ollaan, nainen kertoo.

Tony seisoi vaimonsa vierellä

Tilaisuus järjestettiin Tonyn ja Christyn olohuoneessa. Läheiset ja ystävät olivat tulleet paikalle.

– Menetimme poikamme keuhkosyövälle kahdeksan vuotta sitten, kertoo Tonyn anoppi.

– Sanoin hänelle, että hän antoi minulle kunniatehtävän, sillä en saa koskaan tilaisuutta kiinnittää kukkaa oman poikani napinläpeen.

Tony oli maannut suurimman osan ajasta sängyssä. Nyt hän seisoi vaimonsa vierellä ja pitäen tätä kädestä kiinni, kun syvästi liikuttunut Christy sopersi häävalat.

– Minä, Christy, vannon pitäväni sinut Anthony ystävänäni ja rakastettunani. Silloin kun olet vierelläni ja kun olemme erossa. Ilon ja surun hetkinä, hän sanoo.

Kun Tony ja Christy menivät aikoinaan naimisiin, he joivat maljan. He tekivät niin myös nyt.

– Mitä jos nostaisimme maljan ikuisuudelle! Varaat minulle sitten paikan! Christy nauroi.


Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Tilaisuudessa tarjottiin myös hääkakkua ja otettiin valokuvia. Ennen kaikkea kyse oli kuitenkin siitä, että lähes vuosikymmen sitten lausutut sanat herätettiin uudelleen henkiin.

– Taistelen loppuun asti, Tony sanoi.

Christy kertoo, että heidän rakkautensa ei kuole koskaan.

– Halusin varmistaa, että hän tietää olevansa elämäni rakkaus, tapahtui mitä tahansa.

Lue myös:

    Uusimmat