Alueellisia eroja ja lyhytnäköistä säästämistä – diabeteksen hoitoon kaivataan tietoa, taitoa ja tasa-arvoa

Monelle suomalaiselle ei ole edelleenkään selvää millainen sairaus on 1 tyypin diabetes. Se ei ole esimerkiksi millään tavalla itseaiheutettu, vaan haima ei tuota kehon tarvitsemaa insuliinia.

– Ykköstyypin diabeetikko menehtyy hyvin nopeasti ilman insuliinia. On äärimmäisen vaikea ymmärtää, että lääkehoito muutetaan maksulliseksi ihmisillä, joiden henki riippuu insuliinista. Ensi vuoden alussa vuosittaista omavastuuta ollaan nostamassa täysi-ikäisen diabeetikon kohdalla 60 euroon. Esimerkiksi syrjäseudulla asuvan pitää varata poliklinikkakäyntiin 140 euroa, kun laskee poliklinikkamaksun, matkan omavastuut ja nyt insuliinin omavastuun. Se on iso raha monelle, sanoo erikoisasiantuntija Riitta Vuorisalo Diabetesliitosta.

– On mahdotonta ymmärtää, että joka vuosi diabeetikko joutuisi rahalla lunastamaan oman elämänsä edelletykset. Lisäksi sairasvakuutusuudistuksessa isketään taas kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin, pahoittelee Vuorisalo

Alueellisia erot suuria

Diabeteksen hoidossa on myös suuria alueellisia eroja. Esimerkiksi diabetes-lapsen pärjääminen koulupäivän aikana aiheuttaa monelle vanhemmalle stressiä.

– Lain mukaan lapsella on oikeus saada tarvitsemansa tuki diabeteksen hoitoon, siitä pitää kouluterveydenhuollon vastata muiden oppilashuollon toimijoiden kanssa. Laki turvaa, mutta se ei tarkoita, että pieni lapsi saisi esimerkiksi oman avustajan. Opettajilta lääkehoitoa ei voi lain mukaan vaatia. Tästä kaikesta seuraa se, että lapset ovat hyvin epätasa-arvoisessa asemassa. Joissakin kouluissa kaikki toimii, joissakin ei, kertoo Vuorisalo.

Lapsen saatava olla lapsi

Pientä lasta ei voi vaatia osaamaan kaikkea diabeteksen hoitoon liittyvää. Vaikka verensokerin mittaus onnistuisikin, on hiilihydraattien laskeminen ja oikean insuliinimäärän pistäminen haastavaa. 

– Lapselta ei voi edellyttää, että hän tietää miten pitää toimia verensokerin vaihdellessa, vaikka esimerkiksi mittaus ja piikitys teknisesti onnistuisikin. Koululaisenkin pitää saada ensisijaisesti olla lapsi. Hän on täysin syytön omaan sairauteensa, muistuttaa Vuorisalo

Hoitovälineissä säästetään väärin

Alueellisia eroja joutuvat diabeetikot kohtaamaan paljon myös välttämättömien hoitovälineiden kanssa.

– Hoitomuodoissa on tavattomia eroja alueen mukaan. Sairaanhoitopiirit joutuvat kilpailluttamaan hoitotarvikkeet, kuten verensokerimittarit liuskoineen ja neulat. Ja valitettavasti nyt säästöt menevät laadun edelle. Tästä ei hoito parane, eikä saada säästöjä vaan päinvastoin. Esimerkiksi sensoreita ei kaikista kunnista diabeetikko saa, kertoo Vuorisalo.

– Olemmekin menossa päättäjien kanssa puhumaan näistä asioista. Nyt toivon vain, että Sote-uudistuksen yhteydessä perustettaisiin diabeteksen osaamiskeskuksia, keskitettäisiä asiantuntemusta ja perustettaiin esimerkiksi diabeetikoillekin rekisteri, jollain jo esimerkiksi näkövammaisilla ja munuaissairauksia sairastavilla jo on. Yhdenvertaisuutta, keskitettyä tietoa ja parempaa hoitoa, toivoo Vuorisalo näin valtakunnallisena diabetespäivänä.