Maastohiihtokausi alkaa toden teolla viikonloppuna, kun maailmancup polkaistaan käyntiin Rukalla. Suurimmat suomalaisodotukset kohdistuvat tuttuun tapaan Iivo Niskaseen, joka on MTV Urheilun asiantuntijan Jari Isometsän mukaan toiminut viisaasti harjoittelussaan.
Suuret ovat yhä suuria, kun maastohiihdon maailmancup-kausi käynnistyy Rukalla viikonloppuna.

Silti suurin kysymysmerkki kohdistuu viime kauden maailmancupin kokonaisvoittajaan Aleksandr Bolshunoviin. Terveysmurheiden vuoksi syksyllä sivussa ollut Bolshunov kilpaili ensimmäistä kertaa Oloksella järjestetyissä leirikisoissa ja hävisi muun muassa Niskaselle yli 40 sekuntia.
Bolshunovin hiihtämistä Rukan maailmancupavauksessa on pyöritelty pitkin syksyä. MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä uskoo venäläisen olevan haasteistaan huolimatta totutun kova.
– Bolshunov hiihti kaksi kisaa puolihyvin, ei bolshumaisesti. Uskoisin, että kun on ollut vaikeuksia ja terveyden kanssa ongelmia, hän on hiihtänyt ensimmäiset kisat varovaisesti, lähtenyt tunnustelemaan, onko minkälaisessa kunnossa, että kehtaako lähteä Rukalle, Isometsä pohtii.
LUE MYÖS: Kerttu Niskasen tilanteesta kutkuttava arvio – asiantuntijan näkemys Therese Johaugista hätkähdyttää: "Ei tarvinnut katsoa kelloa"
Bolshunovin lisäksi alkukauden menestyjäksi Isometsä nostaa myös toisen venäläisnimen. Kovaa kuntoa syksyn kisoissa uhkunut Aleksei Tshervotkin hiihti Oloksella Niskasen voittamissa kilpailuissa toiseksi ja kolmanneksi. Viime vuonna Tshervotkin hiihti Rukan perinteisellä 15 kilometrillä toiseksi ennen Bolshunovia, ja Isometsä uskoo menestykseen myös tällä kertaa.


