Sanat Pori ja Isomäki resonoivat jokaisella kiekkoihmisellä jotakin, harva jää turtaksi. Jos porilaiselle kiekkokansalle suodaan pudotuspelikevät, se puhkeaa kukkaan. Ei välttämättä suloisimpana pionina, mutta täyteen lehteen, omassa anteeksipyytelemättömässä olemuksessaan. Sen sai kokea maanantain toisessa puolivälieräottelussa Ilves, aiemmin keväällä TPS, sen sai kokea urallaan ja kevään 2013 finaalisarjassa Tapparan puolustuksen pitkäaikainen kivijalka Pekka Saravo.
Isomäen tunnelma on ikiaikainen myytti. Osa erityislaatuisen kokemuksen osatekijöistä löytynee jäähallin ja kaukalon ainutlaatuisista piirteistä. 28 metriä leveä ja 58 metriä pitkä kaukalo lukeutuu Pelicansin ja Sportin kotiluolien ohella Liigan ahtaimpiin.
– Katsomot ovat siellä lähellä kaukaloa. Halli tuntuu tiiviiltä, ja kaukalossa näyttää siltä kuin tilaa olisi vähemmän ja kiirettä enemmän, Saravo pohtii MTV Urheilulle.
Uniikkia on myös läpi koko hallin tunkeva tunnelma. Älläkkä ei ahtaudu perinteiseen tapaan vain kannattajakatsomoon, vaan maineikas, Suomen suurimpiin lukeutuva seisomakatsomo elämöi koko hallin mukaan menoon. Betoninen lehteri vetää jopa 2000 katsojaa, eikä koko ole sen ainoa poikkeuksellinen piirre. Syrjäisen nurkan sijasta se on sijoitettu hallin parhaille paikoille A-katsomoon. Alati kaupallistuvassa urheilubisneksessä tällaisen urheiluromantiikan vaaliminen on harvinaista.
– Porilaiset ovat selvästi todella ylpeitä porilaisuudestaan. Heillä on hyvät muistot hurmiollisista pudotuspelikeväistä, ja he nauttivat päästessään haastamaan isompia kotiluolassaan. He tietävät ja ymmärtävät kokemuksesta sen, millainen merkitys kotiyleisöllä voi olla siihen, miten joukkue pelaa. Siellä osataan myös ruokkia yleisöä, Jesse Joensuu todisti sen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella TPS:ää vastaan. Kannattajat ja pelaajat toimivat hienossa symbioosissa molempiin suuntiin.
Kaunistelematon, raaka, silottelematon, kesyttämätön. Isomäen karkean tunnelman maistaminen on yksi asia katsojana, aivan toinen pelaajana.
– He ovat aika raakoja faneja. Erityisesti omia kohtaan silloin, kun peli ei kulje. Monessa paikassa, jos on hyvä kannustus, se kohdistuu omaan joukkueeseen. Tuolla huudetaan kuitenkin myös ihan suoraan vastustajan maalivahtia "seulaksi", ja se psyykkaus alkaa jo alkulämmöistä. Niin pienet lapset kuin eläkeläisetkin osoittavat sormella vastustajan maalivahtia, kun kiekko menee maaliin.
Saravo muistuttaa, ettei Porin tunnelma huitele samoissa sfääreissä runkosarjassa. Pudotuspelien alettua tilanne kuitenkin muuttuu.
– Oulussa oli 2700 katsojaa ensimmäisessä pelissä, kun ei ollut mukamas vielä ihan niin tärkeä peli. Porilaiset ovat kuitenkin tajunneet sen, että jos meinaa auttaa joukkuetta eteenpäin, hommassa pitää olla mukana sekunnista yksi.
Kevään 2013 kivuliaasta finaalitappiosta Tapparan paidassa on kääntynyt Saravonkin almanakassa riittävästi sivuja.
– Muistan jotenkin ne alkuverryttelyt. Siihen aikaan ei normaalisti hallissa vielä hirveitä väkimääriä ole. Porissa halli oli niiden aikaan kuitenkin jo lähes täynnä. Kun omat jätkät laukovat molarille alkulämmöissä kiekkoja, ei veskareilla ole tarkoituskaan torjua niistä jokaista. Tilannetta piti kuitenkin alkaa jo vähän miettiä, kun kiekko meni alkulämmöissä maaliin, yleisö rupesi samantien huutamaan molarille. Siinä piti itsekin ruveta jo ampumaan vähän miettien, että pitäisikö tässä tehdä maali vai ampua vain molarille hanskaan. Niinkin tyhmä asia voi viedä ajatusta ihan epäolennaisiin asioihin. Kaikki tuollaiset pelaavat kotijoukkueen maaliin.
Vierasjoukkueen kannalta olennaisinta on Saravon mielestä olla vastaamatta kotijoukkueen kavalaan kutsuun.
– Jos alkaa kilpailla siitä, kumpi joukkue on parempi porilaisessa jääkiekossa, siinä voikin jäädä kakkoseksi. Pitäisi pelata sitä samaa jääkiekkoa, jota on pelannut koko runkosarjan. Jos lähtee yleisön mylvinnän mukana kaikkiin kahakkoihin, se yleensä palvelee kotijoukkuetta. Se joukkue on pudotuspeleissa Ässiä vastaan vahvoilla, joka pystyy joskus ottamaan Isomäessä vastaan jopa jonkun vääryyden, mutta pystyy pitäytymään omassa jääkiekossaan.
6:30
Kaikkialla missä on ääntä, myös kommunikointi vaikeutuu.
– Siellä saa aikaa lujaa huutaa ohjeita kulmassa, jos hallissa on hirveä mekkala päällä. Pleksit onneksi blokkaavat aika paljon ulkopuolelta tulevaa meteliä. Aina puhe kuitenkin metelissä vaikeutuu, ja sellaista Porissa usein on.
Ylimääräistä numeroa ei Porissa pelaamisesta pidä joukkueiden sisällä tehdä.
– Ei se välttämättä olekaan oikeasti niin paha paikka pelata, jos et ole kuullut niitä tarinoita. Matkalla muuten tulee vähän mietittyä, että millainen meno siellä on. Isomäki on kuitenkin hieno tarina.
– Kaikki ylimääräinen Pori-hypetys lisää entisestään odotusarvoa ja kipsaa peliä. Paras olisi jos pystyisi pelaamaan omaa peliään. Kotiyleisö tekee se vain mahdollisimman vaikeaksi. Se on myös heidän tärkein tehtävänsä.
Mystiikkaa ovat kasvattaneet menestyshuumaan nivoutuneet ilmiöt. Ässien hopeisessa keväässä vuonna 2006 irokeesit nousivat pystyyn paikallisissa kuontaloissa. "Porilainen hulluus" ei elä Porin pudotuspelikeväissä vain Isomäessä, mutta se pakkautuu sinne erityisellä tavalla otteluiltoina.
– Kaikki se 6150 henkeä tulee pitämään sinne ääntä. Monessa paikassa on hyvät fanikatsomot ja muut ovat sitten vähän rauhallisemmin. Porissa, ensimmäisestä pudotuspelikierroksesta lähtien, noustaan seisomaan kaikissa tiukoissa tilanteissa ja maaleissa.
– Suomen mittakaavassa en ole toiseen samanlaiseen meininkiin törmännyt. Se tekee vierasjoukkueesta aavistuksen aremman, mutta vielä enemmän se vaikuttaa kotijoukkueeseen. Isomäessä Ässät on vielä sitkeämpi, taistelevampi ja parempi, Saravo arvioi.
Ilves ja Ässät kohtaavat keskiviikkona kolmannen kerran Tampereella. Neljäs kohtaaminen on ohjelmassa loppuunmyydyssä Isomäen ahjossa perjantaina. Saravo ei usko eikä veikkaile puolivälieräsarjasta tässä vaiheessa enempää.
– Se tulee olemaan todella kova sarja. Toivottavasti nähdään seitsemän peliä, jonka jälkeen parempi menee jatkoon.