Joulu on Alkolle kiireistä sesonkiaikaa – samaan aikaan kun yhteydenotot päihdeasioissa auttavaan puhelimeen lisääntyvät. Alkon yhteiskuntasuhdepäällikkö Ilari Ceder ja ehkäisevää päihdetyötä tekevän Ehyt ry:n osastopäällikkö Tuomas Tenkanen kohtasivat MTV:n Uutisaamussa.
– Alkon näkökulmasta on kaiken kaikkiaan kiireinen sesonki. Joulukuu vastaa noin kahtatoista prosenttia vuotuisesta litramyynnistämme, Ceder sanoo.
Alkoholismi koskettaa läheisiä
Yhä useampi päihdeasioissa auttavaan puhelimeen soittajista on päihteitä käyttävän huolestunut lähiomainen.
– Päihdeneuvontapuhelimeemme voi esimerkiksi soittaa suomalainen mies tai nainen – hieman useammin suomalainen mies, jolla on joku omaan päihteidenkäyttöön liittyvä huoli. Mutta yhä enemmän sinne soittavat päihteitä käyttävän läheiset: Puoliso, lapsi tai joku muu. Puheluista melkein kolmasosa on näitä puheluita. Se on kasvanut meillä koko ajan, Tenkanen toteaa.
– Joulu ei – yllättävää kyllä – näy erityisemmin meillä. Puheluita tulee yllättävän tasaisesti ympäri vuoden ja läpi vuorokauden, Tenkanen jatkaa.
Alko pyrkii vastuulliseen myyntiin
Alkon tehtävänä on myydä alkoholijuomia, mutta myös ehkäistä alkoholista koituvia haittoja.