Mainos

Alennusmyynnit houkuttaneet runsaasti ostajia

Vaikka monet kaupat käynnistelivät alennusmyyntejä jo ennen jouluakin, varsinainen talviale alkoi tänään.

Joulunpyhien jälkeen väkeä riitti kauppoihin reilusti. Monen tuotteen hinta on tippunut alennusmyynnissä perinteisesti kymmeniä prosentteja.

Tämän vuoden joulumyynti ei kasva viimevuotisesta. Sama ennuste on alemyynnillä, eli kokonaismyynnin arvioidaan pysyvän viimevuotisella tasolla.

Väkeä oli kuitenkin tänään Helsingin Kampisssa runsaasti liikkeellä. Osalla oli selvät suunnitelmat, toisilla ei ihan tarkkaa tavoitetta.

- Tulin etsimään lastenvaatteita, ja olen niitä kauppoja kiertänyt ja myöskin löytänyt ostettavaa. Tulin itseasiassa yhden tietyn liikkeen takia, mutta siellä ei olekaan vielä ale. Jäinkin sitten muiden liikkeiden uhriksi, kertoo Kampissa asioinut Katarina Eriksson.

Myös joululahjoja palautetaan

Jotkut kassoilla jonottaneista eivät olleet löytäneet uutta kivaa, vaan palauttivat joululahjoja. Monet ovat muun muassa saaneet saman lahjan useassa paketissa.

- Olen ollut monena jouluna töissä, ja aika usein palautetaan sellaisia tuotteita, jotka ovat olleet todella suosittuja, kertoo Kampin Anttilan myyjä Päivi Hämäläinen.

Talvialennusmyynnit jatkuvat monissa liikkeissä loppiaiseen asti.

(MTV3)

(26.12.2008)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.