Al-Holin leiriltä tuodut suomalaislapset ovat orpoja – Pekka Haavisto piti koko operaation ajan ulkoasiainvaliokuntaa ajan tasalla: "Ministeri tiedotti tilanteen kulun hyvin"

14:03
Videolta voit katsoa eilen järjestetyn tiedotustilaisuuden kahden lapsen kotiuttamisesta al-Holin leiriltä.

Syyriasta al-Holin leiriltä eilen illalla Suomeen tuodut lapset ovat orpoja. Asian vahvistaa MTV Uutisille ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko (ps).

– Kyseessä ovat ulkoasiainvaliokunnan saaman tiedon mukaan orpolapset, joiden huoltajuustilanne on muuttunut leirillä siinä määrin, että heidän tuomisensa Suomeen oli tässä tilanteessa välttämätöntä, Niikko sanoo.

Ulkoministeriö ei eilen lauantaina suostunut vahvistamaan tietoa. Sen sijaan ulkoministeriön alivaltiosihteeri Pekka Puustinen kertoi eilen järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että kotiuttamisoperaatio alkoi kuluvan viikon maanantaina

Niikko pitää orpolasten Suomeen tuomista hyvänä asiana. 

– Tässä on toimittu johdonmukaisesti, minkä hallitus on aiemmin ilmaissut tahtotilakseen.

Tiivistä yhteydenpitoa

Niikko kertoo MTV Uutisille olevansa tyytyväinen eiliseen yhteydenpitoon ulkoministeri Pekka Haavison (vihr.) kanssa. Niikon mukaan hän oli eilen kolme kertaa yhteydessä ulkoministerin kanssa. 

– Eilen tilanne eteni siten, että ensin oli lasten luovuttaminen suomalaisille viranomaisille. Toinen vaihe oli päästä Syyriasta Irakin puolelle ja ehtiä lennolle. Siinä mielessä ministeri tiedotti tilanteen kulun hyvin, kuten oli edeltä käsin luvannut. 

Niikko itse kertoi ulkoasiainvaliokunnalle ajankohtaisesta tilanteesta operaatioon liittyen. 

Aiemmin tuli kritiikkiä

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja on aiemmin kritisoinut ulkoministeri Haaviston viestintää al-Holin leirillä olevien suomalaisten kotiuttamisen suhteen. Kesä-joulukuun välistä tiedotuslinjaa Niikko kuvaa "rikkinäiseksi puhelimeksi". 

– Ministeri Haavisto on korjannut linjaansa niin, että ulkoasianvaltuusto on ollut tietoinen kaikista toimista, joihin hallitus on ryhtynyt al-Holin leirillä olevien henkilöiden palauttamiseksi. 

Niikon mukaan kysymys al-Holin suomalaisten lasten ja naisten kohtalosta on noussut sellaisiin mittasuhteisiin, että on hyvä, että ulkoministeri tiedottaa toimista presidentin ja pääministerin lisäksi myös valiokuntaa. 

Suomalaislapset tuotiin Suomeen myöhään eilen illalla. Poliisit olivat lapsia vastassa lentokentällä.

0:55

Kysymys al-Holin niin sanottujen Isis-naisten -ja lasten kohtalosta puhututti jo Rinteen hallituksen aikaan kesällä. 

2:13

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja