Helsingin Sanomat uutisoi aiemmin tänään, että Suomen viranomaiset ovat käynnistäneet suomalaisten evakuoinnin al-Holin pakolaisleiriltä. Pekka Haavisto ei kuitenkaan vahvista lehden saamia tietoja Ylen uutislähetyksessä.
HS:n saamien tietojen mukaan viranomaiset ovat hakeneet tiistaina leiriltä kaksi orpolasta, jotka siirrettiin Qamishlin kaupunkiin Pohjois-Syyriassa. Lehden tietojen mukaan orpolapset on tarkoitus tuoda Suomeen Irakin Erbilin kautta.
Ylen uutislähetyksessä vieraillut ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan Helsingin Sanomien uutinen pitää paikkansa siinä mielessä, että Suomi pyrkii auttamaan vankileirillä olevia suomalaislapsia.
Ulkoministerin mukaan lapsia ei ole luovutettu suomalaisille viranomaisille, vaan kaikki lapset ovat edelleen Syyrian puolella.
– Olemme vedonneet kurdihallintoon, että orpolapset ovat sellainen ryhmä, joka ensimmäisenä tarvitsisi apua. Tällä hetkellä lapset eivät ole Suomen viranomaisten hallussa, eli siellä on ilmeisesti joitakin toimintoja kurdihallinnon puolelta tehty, ulkoministeri kommentoi Ylen uutislähetyksessä.
Haavisto kuitenkin myöntää, että suomalaisia viranomaisia on liikkeellä alueella, ja jotkut viranomaiset ovat vielä matkalla auttamaan al-Holin vankileirillä olevia lapsia, joiden lukumäärään hän ei ota kantaa.
