Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa Mirasta eronnut Matti kertoo Aamulehden haastattelussa löytäneensä uuden rakkauden.
Ensitreffit alttarilla -ohjelman seitsemännellä kaudella pirkkalalainen Matti lähti eri teille järvenpääläisen Miran kanssa jo ennen viimeistä jaksoa.
Matti kertoo nyt Aamulehden haastattelussa löytäneensä elämäänsä uuden ihastuksen ohjelman jälkeen.
– Juttu on vielä ihan tuore, mutta odotan positiivisin mielin, miten tilanne etenee, hän paljasti lehdessä.
Matti vieraili marraskuun lopulla myös MTV Uutisten haastattelussa, missä hän vihjasi parisuhdekuvioista kysyttäessä, että "jotain saattaa olla meneillään".
– Katsotaan rauhassa, mihin se on menossa, hän totesi myös tuolloin.
LUE MYÖS: Ensitreffit alttarilla -Matti paljastaa: Parin ainoa pusu nähtiin hääjaksossa – "Fyysistä yhteyttä ei löytynyt"
Matin ja Miran ero on puhuttanut keskustelupalstoilla, kun ohjelman viimeinen jakso nähtiin tiistaina 1. joulukuuta MTV3-kanavalla.
Ero tapahtui kuitenkin jo aiemmin. Mira kertoi sarjan toiseksi viimeisessä jaksossa joutuneensa tivaamaan mieheltään kantaa siihen, jatkuuko yhteinen matka vielä kameroiden sammuttua. Tässä yhteydessä Matti ilmoitti jo ennen viimeistä asiantuntijatapaamista, ettei hän tahdo jatkaa avioliittoa.

