Akku täyteen muutamassa minuutissa vain 10 eurolla – tässäkö avain edullisten sähköautojen yleistymiseen?
Renault harkitsee taas vaihdettavilla ajoakuilla toimivan automalliston esittelyä. Tavoitteena olisi valmistaa kustannuksiltaan alhaisempia sähköautoja pienemmällä akkukapasiteetilla, jotka voisi vaihtaa pikaisesti uuteen täyteen. Asiasta kertoo Financial Times.
Konsernin pääjohtaja Luca de Meo näkee lehden mukaan potentiaalisia hyviä merkkejä toimintaperiaatteessa, jossa sähköauton tyhjentyneet ajoakut voitaisiin vaihtaa ladattuihin tietynlaisella huoltoasemalla.
– Asiasta ei ole päätetty, mutta näen sen kiinnostavana mahdollisuutena, de Meo sanoi.
Täysi akku vaihdettuna 10 eurolla
Renault ei jahkaile asian kanssa ensimmäistä kertaa. Sillä oli jo vuonna 2011 mallistossaan Fluence Z.E., jonka akut pystyi vaihtamaan kohtuullisella vaivalla ja nopeudella tuoreisiin. Tuolloin akunvaihtoprosessi ja sen vaatima huoltoverkosto todettiin kuitenkin ranskalaisyhtiössä liian kalliiksi.
De Meon spekulaatiot ovat kiinnostavia myös siksi, että Renaultin allianssi – johon kuuluu myös Mitsubishi, Infiniti ja Nissan – on juuri julkaisemassa uutta modulaarista ja skaalautuvaa sähköautorakennetta. Voisiko tähän kuulua mahdollisuus vaihtaa akkuja?
Fully Charged -julkaisun ja Green Car Reportsin mukaan kiinalainen sähköautovalmistaja Nio on jo saanut akunvaihdon toimimaan menestyksekkäästi. Sillä on yli 200 konttimaista vaihtopistettä kotimaassaan, ja laajentumisaikeita Norjaan.
Sen edustavan ja huippusuorituskykyisen ES8-katumaasturin täysikokoiset ja suurimmillaan 100 kilowattitunnin akut vaihtuvat täysiin omistajilleen – ainakin toistaiseksi – ilmaisena palveluna noin kolmessa minuutissa. Sähköineen täyden vaihtoakun kustannus on noin kymmenen euroa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää