Äkkilähtö armeijaan kiinnosti kymmeniä tänä vuonna

Armeijan äkkilähdöt ovat herättäneet tänä vuonna paljon kiinnostusta.

Uudenmaan aluetoimiston päällikön Juho Raulon mukaan äkkilähdöistä on tullut viime päivinä kymmeniä kyselyjä ja määrä on selvästi enemmän kuin viime vuonna.  

Suosioon on luultavasti vaikuttanut se, että Maavoimat on ilmoittanut tänä vuonna kampanjasta valtakunnallisesti.  

– Aamullakin on ollut runsaasti yhteydenottoja, ja kohta joudutaan sanomaan ei, Raulo arvioi tänään puoliltapäivin.  

Pikalähtöä armeijaan pystyi hakemaan vielä tänään, mutta palveluspaikassa piti olla perillä ennen neljää.  

Myös Lounais-Suomen aluetoimistoon on tullut kymmeniä kyselyjä. Lounais-Suomen aluetoimiston päällikön Aki Mustosen mukaan toimisto tiedotti kampanjasta ensi kerran 21. kesäkuuta, jonka jälkeen pikalähtöön on määrätty 45 asevelvollista.

– Viime torstai ja perjantai olivat kaikista kiireisimmät päivät, ja tämä päivä menee samaan kategoriaan. Mielellään otettaisiin lisääkin hakemuksia. Opiskelujen vuoksi on tullut paljon lykkäyshakemuksia, joten sen takia ollaan enemmän miinuksen kuin plussan puolella, Mustonen sanoo.

Tarve vaihtelee vuosittain

Äkkilähtömahdollisuudella pyritään paikkaamaan alokaskatoa, joka aiheutuu etenkin opiskelupaikan vastaanottaneiden lykkäyksistä.

Maavoimien esikunnan asevelvollisuusasioiden esiupseerin Pekka Rytkölän mukaan äkkilähtöjen valtakunnallista määrää on vaikea arvioida, sillä aluetoimistot käsittelevät vielä hakemuksia.  

– Nuoret ottavat usein yhteyttä sen jälkeen, kun koulut ovat ilmoittaneet opiskelupaikoistaan. Tämä on mahdollisuus niille nuorille, jotka eivät ole saaneet opiskelupaikkaa, Rytkölä sanoo.  

Armeijan äkkilähdön on voinut ottaa parina aikaisempanakin vuonna, mutta pikalähtijöiden tarve vaihtelee vuosittain. Käytäntö on ollut vain kesällä palvelukseen astuville, sillä talvella ei ole yhtä paljon lykkäyshakemuksia.  

– Yleisen käytännön asemaa pitää pohtia, kun saadaan tarkempia tietoja aluetoimistoista, Rytkölä sanoo.  

Uudenmaan aluetoimiston päällikön Raulon mukaan äkkilähdöistä on ollut hyötyä.  

– Jos tilaa syntyy, meidän pitää aktiivisesti viestittää siitä, Raulo sanoo.  
Tänään armeijan riveihin astuu noin 12 000 alokasta. Suurin osa alokkaista on Maavoimissa.

Lue myös:

    Uusimmat