Ajokortti ajetaan aiempaa useammin opetusluvalla – säästöä parhaimmillaan lähes tonni

Yhä useampi suorittaa kuljettajatutkinnon opetusluvalla. Viime vuonna opetuslupalaisten osuus B-korteista oli viidennes, kun luku on aiemmin ollut 10–15 prosentin luokkaa.

Liikenteen turvallisuusviraston Trafin asiantuntijan mukaan opetuslupien suosion taustalla on rahansäästön lisäksi muitakin syitä. Lupasääntelyä on kevennetty, ja kotiopetuksen tueksi on tarjolla digitaalisia opetuspaketteja.

Opettajan ei myöskään tarvitse enää olla lähisukulainen, ja ulkopuolisia opettajia voi etsiä nettipalveluiden avulla.

Opetuslupien säätely keveni vuodesta 2014, kun oppilaalta ja opettajalta ei enää vaadittu autokoulutunteja. Viime vuonna opetusluvalla ajettiin runsaat 10 600 ajokorttia.

Meillä ollaan silti kaukana Ruotsista, jossa noin 90 prosenttia ajaa kortin opetusluvalla.

– Siellä on kuitenkin yhdistetty opetuslupiin autokouluopetus. Molempia käytetään ristikkäin, tarkentaa erityisasiantuntija Veijo Tuononen Trafista.

Suomessa toteutetaan jo osittain Ruotsin mallia. Perusvaiheen opetuksen saa meillä antaa kokonaan opetusluvalla. Harjoitteluvaihe ja syventävä vaihe opiskellaan autokoulussa, jos opetuslupaopettajalla ei ole liikenneopettajan koulutusta.

Netti yhdistää tuntemattomia

Nykyisin opetuslupia voivat hakea muutkin kuin perheenjäsenet. Ulkopuolinen opettaja voi saada kolme opetuslupaa kolmen vuoden aikana. Verkosta löytyykin jo palveluita, jotka yhdistävät toisilleen tuntemattomia opettajia ja oppilaita.

Tuononen arvelee, että kontaktisivustot ovat lisänneet opetuslupia.

– Varmaan suurin osa opettajista kuitenkin hankkii oppilaansa itse. He ovat voineet vaikka opettaa lapsensa ja pari tämän kaveria.

Myös koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen Autoliitosta uskoo, että opetusluvalla opetetaan edelleen pääasiassa perheenjäseniä.

– Autoliiton opetuslupainfoissa on yleensä paikalla vanhempia ja joitakin isovanhempia. Toki opetuslupien saaminen ulkopuolisille helpottaa tilannetta uusperheissä, kun opettajana voi olla äiti- tai isäpuoli.

Autokoululiitto on arvostellut opetuslupien laajentamista perheiden ulkopuolelle sillä perusteella, että tämä lisää harmaata taloutta. Liiton mielestä opetuslupa pitäisi palauttaa sukulaisten väliseksi.

Opetusluvalla säästää eniten Helsingissä

Auton rattiin mielivät nuoret tai ainakin heidän vanhempansa ovat hintatietoista väkeä. Opetusluvat ovat nimittäin erityisen suosittuja Helsingissä, jossa autokoulujen hinnat ovat kalliimmasta päästä.

– Esimerkiksi Nokialla, jossa autokoulut ovat halvempia, käytetään vähemmän opetuslupia, kertoo kuljettajatutkintojen vastaanottaja ja Pirkanmaan alueen varavastaava Henry Kvick Nokian Ajovarmasta.

Kvick on laskenut, että Helsingissä B-ajokortti maksaa autokoulussa keskimäärin yli 2 400 euroa. Nokialla keskihinta on 1 755 euroa.

Kuljettajatutkinto opetusluvalla maksaa Kvickin mukaan yleensä noin 1 600 euroa, jos liikkeelle lähdetään aivan alusta.

– Summaan sisältyvät muun muassa kaikki viranomaismaksut, opettajan teoriakoe, tarvikkeet sekä syventävä ja harjoitteluvaihe autokoulussa.

Helsingin lisäksi Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa ajetaan kortti usein opetusluvalla. Sen sijaan Lapissa lähes kaikki käyvät autokoulun.

Pääkaupungin ohella esimerkiksi Kouvolassa opetusluvalla saa satojen eurojen säästön, sillä siellä autokoulu maksaa keskimäärin yli 2 300 euroa.

– Sen sijaan Porissa, jossa autokouluopetusta on aina pidetty kalliina, kortin keskihinta on nykyisin alle kaksituhatta euroa.

Opetusluvan kulueriin voisi laskea myös opettajan poissaolot töistä kokeiden takia. Käytännössä opettajana on usein isä tai äiti. Toisaalta opetusluvalla ajaville voi kertyä enemmän ajotunteja kuin autokoulussa.

***

Tällainen on B-kortin ajokoe 10:57

Lue myös:

    Uusimmat