John Allaire painoi ennen 244 kiloa. Mies pudotti kihlautumisen jälkeen painoaan lähes 140 kiloa, mutta elämänmuutos jätti jälkeensä paljon ylimääräistä ihoa.
– Kun olin noin parikymppinen, lääkäri ei voinut punnita minua. Jouduin menemään punnittavaksi kalatorin vaakaan, John Allaire muistelee Barcroft TV:n haastattelussa.
Ennen mies painoi noin 244 kiloa, mutta huikean laihdutusurakan päätteeksi vaaka näytti noin 107 kiloa. Painonpudotus jätti kuitenkin jälkeensä enemmän ylimääräistä ihoa kuin Allaire, 27, osasi odottaa.
– On yksi juttu olla liikalihava. On toinen asia olla sairaalloisen liikalihava, hän kuvaa.
Allaire ei mahtunut lihavuutta mittaavaan taulukkoon
Koko Allairen perhe on taistellut painonhallinnan kanssa. Painavimmillaan Allaire ei mahtunut edes lihavuutta mittaavaan taulukkoon – hän yksinkertaisesti painoi liikaa.
– Muistan katsoneeni itseäni peilistä ja nähneeni, miten iso minusta oli tullut. Olin yli 244-kiloinen. Ajattelin, etten näyttänyt enää edes ihmiseltä.
Allaire pohti, olisiko parempi olla kuollut. Hän uskoi, että kuolisi joka tapauksessa nuorena, koska ei kykenisi pudottamaan painoaan. Aiemmin Allaire oli useita kertoja liittynyt kuntosalille ja käynyt siellä muutaman kerran, mutta luovuttanut sitten.



