Äitinsä murhasta Eurassa epäilty piti läheisiään pelossa – uhkasi tappaa veljensä perheen ja poltti vuokraisäntänsä auton

Parikymppinen satakuntalaismies vangittiin maanantaina todennäköisin syin epäiltynä äitinsä murhasta Eurassa. Käräjäoikeuden tietojen perusteella mies on syyllistynyt rikoksiin myös aiempina vuosina. 

Henkirikos tuli ilmi Eurassa helatorstaina alkuiltapäivästä. Mökkinaapuri oli kuullut huutoa viereiseltä tontilta ja soittanut hätäkeskukseen. Poliisit löysivät uhrin surmapaikalta, mutta epäilty oli ehtinyt paeta.

Poliisi käynnisti mittavan etsintäoperaation alueella. Mies löytyi vasta tunteja myöhemmin.

Toistaiseksi poliisi on ollut teosta hyvin vaitonainen. Epäiltyä ei ollut vielä maanantaiaamupäivään mennessä päästy kuulustelemaan. 

1997 syntynyt mies on aiemminkin ollut tekemisissä virkavallan kanssa. Hänellä on jonkin verran aiempaa rikoshistoriaa ainakin kotipaikkakuntansa käräjäoikeudessa.

Hänen taustaltaan löytyy muun muassa huumerikoksia, pahoinpitely, vahingontekoja ja lähestymiskieltoasia, jossa suojattavana on ollut miehen sisarus perheineen.

Uhkaili lähisukulaisia

Syksyllä 2019 mies tuomittiin huumausainerikoksesta. Hän oli pitänyt asunnollaan laittomasti hallussa 27 grammaa marihuanaa. Mies tunnusti syyllisyytensä ja sai rangaistukseksi 35 päiväsakkoa, jotka hänen tuloillaan tekivät 210 euroa.

Rikoksentekopaikaksi on merkitty Rauma ja tekoajankohdaksi heinäkuu 2019.

Saman vuoden syksynä miehen veli perheineen haki miehelle laajennettua lähestymiskieltoa. Omaiset pyysivät, ettei mies saisi oleskella heidän asuntonsa läheisyydessä Eurajoella.

Syynä tähän olivat kesällä 2019 sattuneet välikohtaukset. Mies oli mennyt sukulaistensa kotiosoitteeseen sekavassa mielentilassa. Sukulaisten mukaan mies oli molemmilla kerroilla uhannut heitä väkivallalla ja tappamisella. 

Ensimmäisellä häirintäkerralla miehellä oli ollut mukanaan linja-auton ikkunavasara, jonka hän oli uhkaustensa päätteeksi heittänyt perheen ulkorakennuksen ikkunaan. Lisäksi hän oli uhkaillut polttavansa rakennuksen. 

Toisen kerran mies tunkeutui sukulaisten luokse noin kuukautta myöhemmin, eli heinäkuussa 2019. Sukulaisten mukaan hän oli aiheuttanut perheelle kummallakin kerralla omaisuusvahinkoja, muun muassa veljensä työautoon.

Lähestymiskielto oli voimassa yli vuoden, syyskuuhun 2020 saakka.

Ex-tyttöystävän asunto tuhottiin

Kuluvan vuoden huhtikuussa mies tuomittiin sakkoihin kahdesta vahingonteosta. Tuomiolauselmasta ilmenee, että rikosten tekoajankohdat ajoittuvat viime vuoden huhti- ja heinäkuulle. 

Lisäksi häntä syytettiin törkeästä kotirauhan rikkomisesta.

Huhtikuun 2020 alussa mies oli syytteen mukaan tunkeutunut entisen tyttöystävänsä kotiin yöaikaan Raumalla. Syytteen mukaan murtautuja oli varustautunut tekoonsa sorkkaraudalla tai vastaavalla astalolla ja hajottanut kerrostalokiinteistön ulko-oven viereisen ikkunalasin. Sen jälkeen hän oli mennyt sisälle naisen asuntoon vääntämällä astalolla ulko-ovea ja ovenkarmia.

Asunnossa oli rikottu omaisuutta, kuten TV, kaiutin ja mikroaaltouuni, huonekaluja, useita peilejä, hajuvesipulloja ja muuta pientä irtainta omaisuutta. Satakunnan käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi syytteen törkeästä kotirauhan rikkomisesta, koska hänen syyllisyyttään ei voitu näyttää toteen.

Entinen tyttöystävä kertoi seurustelleensa miehen kanssa muutamia vuosia sitten. Mies oli ehdottanut tapaamista maaliskuussa 2020, mutta nainen oli kieltäytynyt. Tämän jälkeen hän oli saanut mieheltä uhkaavia ja asiattomia viestejä.

Naisen mukaan hän ei ollut tapahtumien aikaan ollut riidoissa kenenkään muun henkilön kanssa, eikä hän myöskään voinut kuvitella kenenkään muun murtautuvan asuntoonsa. Mies oli käynyt hänen ovellaan jo vuonna 2019 ja tiesi, missä nainen asui. 

Nainen itse ei ollut murtoaikaan kotona, mutta asiassa kuultiin todistajana naapurinmiestä. Hän oli herännyt lasin särkymisen ääniin yöaikaan. Parvekkeeltaan hän oli havainnut huppariin ja lippalakkiin sonnustautuneen nuoren miehen, joka lähti talon parkkipaikalta pois polkupyörällä.

Todistajan arvion mukaan hänen havaintonsa sopivat epäiltyyn, mutta hämärän vuoksi havainnot eivät olleet kovinkaan tarkkoja.

Käräjäoikeus katsoi, ettei henkilöä voitu tunnistaa varmuudella. Ex-tyttöystävän saamat uhkailuviestit ja menneet tapahtumat tukivat oikeuden näkemyksen mukaan teon mahdollista motiivia, mutta eivät tuoneet riittävää näyttöä miehen syyllisyydestä. 

Syyte törkeästä kotirauhan rikkomisesta kaatui näytön puutteeseen.

Poltti vuokraisännän auton

Kolme päivää ex-tyttöystävän kotiin tunkeutumisen jälkeen, niin ikään huhtikuussa 2020, mies tunnistettiin varmuudella rikoksentekijäksi vahingontekotapauksessa. Hän oli vahingoittanut Rauman keskustassa sijaitsevan kerrostalon ulkoseinässä olleita valaisimia.

Miehen tunnistanut todistaja oli nähnyt ikkunastaan, kuinka hänen entuudestaan tuntemansa mies oli rikkonut lamppuja. Mies kiisti syyllisyytensä, mutta käräjäoikeuden mukaan rikos tuli selvitetyksi luotettavana pidettävän todistelun perusteella.

Heinäkuussa 2020 mies oli polttanut vuokraisäntänsä omistaman henkilöauton Eurajoella. Auto tuhoutui palossa täysin. Tuomiolauselmasta ilmenee, että vuokraisännällä oli ollut miehen kanssa keskustelua häädöstä, koska tämä oli aiheuttanut häiriöitä asunnossa.

Tuhon kohteeksi joutunut auto oli vaatimattomassa kunnossa ja jo käytöstä poistettu farmari.

Todistajana kuultu nainen kertoi kuulleensa ulkoa kaksi pamausta ja menneensä ulos katsomaan, mistä on kyse. Nainen näki, kuinka hänen entuudestaan tuntemansa mies oli poistunut tulessa olevan auton liepeiltä. Muita henkilöitä paikalla ei näkynyt. Käräjäoikeus katsoi miehen syylliseksi tekoon.

Mies tuomittiin kahdesta vahingonteosta yhteensä 450 euron sakkoihin. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan vahingonkorvaus- ja todistelukustannuksia yhteensä noin 1 000 euroa.

Poliisi on luvannut tiedottaa Euran henkirikoksesta lisää aikaisintaan perjantaina. Toistaiseksi tapauksen tutkinnanjohtaja on pidättäytynyt kommentoimasta tapauksen yksityiskohtia, kuten tekovälinettä ja mahdollista motiivia.

Lue myös:

    Uusimmat