Äiti tapasi 7-vuotiaana kuolleen tyttärensä virtuaalimaailmassa – tätä ei voi katsoa itkemättä

Eteläkorealainen äiti tapasi kuolleen lapsensa teknologian avulla, kertoo muiden muassa Futurism. Koskettava kohtaaminen nostaa kyyneleet silmiin.

Jang Ji-Sung menetti yhden kolmesta lapsestaan harvinaiselle sairaudelle vuonna 2016. Kun vasta 7-vuotias Nayeon menehtyi, hänen äitinsä halusi muistaa tytärtään kaikin mahdollisin tavoin. Korealainen uutissivusto Aju Business Daily kertoo, että äiti ikuisti lapsensa nimen ja syntymäpäivän kehoonsa ja käytti kaulakorua, joka piti sisällään Nayeonin luujauhetta.

Kolme vuotta Nayeonin kuoleman jälkeen Jang sai mahdollisuuden ”tavata” lapsensa. Munhwa Broadcasting Corporation loi edesmenneen tytön virtuaalisesti, ja äiti sai nähdä hänet jälleen VR-lasien avulla.

Kahdeksan kuukauden prosessin aikana tuotantotiimi oli luonut Nayeonin liikkeenkaappaus-tekniikalla, jossa lapsinäyttelijän liikkeet kaapattiin ja muutettiin digitaaliseen muotoon.

Kuten kuvitella saattaa, kohtaaminen – vaikkakin virtuaalinen – oli todella tunteikas.

Äiti nyyhkytti koko tapaamisen ajan

YouTubeen jaetulla videopätkällä näkyy, kuinka VR-lasit päässään oleva Jang tapaa Nayeonin virtuaalisesti rakennetussa puistossa, jossa äiti ja tytär tapasivat ennen viettää aikaa. Koko kohtaamisen ajan Jang itkee ja yrittää koskettaa tytärtään, joka kuitenkin on olemassa vain virtuaalimaailmassa.

Äiti ja tytär juhlistavat puistossa lapsen syntymäpäivää ja keskustelevat. Tapaamisen lopuksi äiti tuudittaa tyttärensä uneen.

Kohtaamista etäämmältä seuraavat muut perheenjäsenet ja tuotantotiimin jäsenet eivät hekään voi välttyä kyyneliltä.

Onko virtuaalitapaamisesta enemmän haittaa kuin hyötyä?

Video osoittaa, että kuolleet on mahdollista herättää henkiin virtuaalisesti. Vaikka lopputulos ei välttämättä ole täydellisesti todellisuutta jäljittelevä, on se selvästi riittävä nostamaan tunteet pintaan. Futurism huomauttaa, että jo lähitulevaisuudessa yhä useammalla saattaa olla riittävät teknologiset valmiudet tavata virtuaalinen versio edesmenneestä rakkaastaan. Mutta onko se hyvä asia?

Uudenlainen teknologia herättää useita kysymyksiä. Auttaako kuolleen läheisen näkeminen helpottamaan ikävää ja jatkamaan elämää vai luoko kohtaaminen riippuvuussuhteen virtuaalimaailmaan? Voidaanko ideaa jatkojalostaa ja luoda seuraavaksi androideja, jotka matkivat olemuksellaan kuolleita läheisiämme?

Neurotieteilijä ja psykologian professori Michael Graziano Princetonin yliopistosta kertoi Dell Technologies -sivustolle joulukuussa, että kun ihminen tietää rakkaansa kuolleen, hän voi hyväksyä virtuaalisen vastineen lohduttavana jäänteenä – ennemmin valokuvan kaltaisena muistona kuin scifimäisenä kuolleen ihmisen uudelleenluomisena.

Kuolleen tyttärensä tavannut Jang kertoo, että heidän lyhyt tapaamisensa oli onnellinen hetki ja unelmien täyttymys. Jang uskoo, että vastaavasta kokemuksesta voi olla lohtua henkilöille, jotka ovat menettäneet esimerkiksi lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa.

Jangin kerrotaan sanoneen, että hänen pitäisi enemmän rakastaa kuin ikävöidä lastaan.


Lue myös:

    Uusimmat