Äiti raivostui: Koulu kyseli 10-vuotiailta seksuaalisesta suuntautumisesta ja seksikumppaneista

Sukupuoliroolit koulussa 7:07

Amerikkalaisäiti järkyttyi koulun kyselystä, jossa pyrittiin selvittämään 10-vuotiaiden seksuaalista suhtautumista ja sukupuoli-identiteettiä, kertoo muun muassa Yahoo Lifestyle. Kyselyn tekijät puolustelevat henkilökohtaisia kysymyksiä.

Yllä olevalla videolla keskustellaan koulujen sukupuolirooleista!

Amerikkalaisen Vanessa Beachin 10-vuotias tytär tuli viime viikon tiistaina kotiin ja kaivoi heti repustaan koulussa saamansa lapun. Äidin mukaan tytär oli sanonut, että hän ei olisi saanut tuoda sitä kotiin, mutta halusi silti näyttää sen äidilleen.

Vanessa ei voinut uskoa silmiään. 10-vuotiaalle oli jaettu koulussa kysely, jossa kyseltiin muun muassa seksuaalisuudesta, sukupuoli-identiteetistä ja seksuaalisesta suuntautumisesta.

Yksi kysymyksistä muun muassa kuului: "Onko sinulla ollut romanttista suhdetta? Tällä suhteella tarkoitamme enemmän kuin kaveruutta, kuten kumppania suunniteltuja tapahtumia varten, kuten koulun tanssiaisia, elokuviin menoa, tai seksuaalista kumppania."


Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Äiti piti kyselyä ongelmallisena

Äiti kertoo menettäneensä malttinsa nähtyään kyselyn. Hän muistuttaa, että 10-vuotiaan seksuaalinen kumppani lasketaan seksuaaliseksi hyväksikäytöksi.

Hänen mielestään oli myös ongelmallista, että niin nuorilta lapsilta kysyttiin heidän sukupuoli-identiteetistään ja siitä, mistä sukupuolesta he olivat kiinnostuneita.

– Ajattelen niitä lapsia, jotka kamppailevat seksuaalisuutensa kanssa. Joutuvatko he valehtelemaan? Joutuvatko he tänä päivänä lokeroimaan itsensä, Vanessa ihmettelee.

Rehtori ei olisi hyväksynyt

Vanessa kertoo ottaneensa yhteyttä koulun opinto-ohjaajaan, joka kertoi myös suhtautuneensa kyselyyn varauksella – monien muiden opettajien lisäksi.

– Intendentti sanoi, että hän oli pahoillaan ja jos hän tai rehtori olisi nähnyt sen, se ei olisi mennyt luokkaan oppilaille, äiti kertoo.

Kyselyn oli kehittänyt ja jakanut sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa vastustava joukko WISE. Kyselystä oli heidän mukaansa lähetetty vanhemmille paperi, jossa kysyttiin lupaa lapsen osallistumiseen. Vanessa kertoo, ettei kuitenkaan koskaan saanut tätä lupalappua.

Nähtyään myös lupalapun myöhemmin Vanessa kertoo, että olisi varmaan allekirjoittanut sen, sillä siinä puhuttiin vain "kyselystä väkivallasta" viittamatta seksuaalisen suuntautumisen selvittämiseen.

Mietitty toteutus

Kyselyn yhteistyössä tuottaneen New Hampshiren yliopiston Prevention Innovations Research Centerin toinen johtaja Jane Stapleton kuitenkin puolustaa kyselyä ja sen tarkoitusta.

Hänen mukaansa kysymykset olivat relevantteja täsmällisen datan saamiseksi, ja niitä oli mietitty kahdeksan kuukauden ajan ikäryhmälle sopiviksi.

Stapleton kertoo, että kyselyn lopullinen tarkoitus oli arvioida koulun sukupuoleen perustuvan väkivallan ennaltaehkäisyohjelmaa ja saada lapset tuntemaan itsensä turvallisiksi koulussa.

"He eivät sano, että tuntevat itsensä vaivaantuneiksi"

Stapletonin mukaan lapset olisivat voineet kieltäytyä kyselyyn vastaamisesta – ja niin kävikin. Vanessan mukaan se ei kuitenkaan olisi ollut todennäköistä, sillä lapset yleensä yrittävät sopeutua joukkoon, jos kaikki muut täyttävät kyselyn.

– He eivät nouse seisomaan ja sano, että he tuntevat itsensä vaivaantuneiksi. En välitä, vaikka heille annettiin vaihtoehto. Minun lapseni tunsi itsensä niin kiusaantuneeksi, että hän taitteli paperin, sujautti sen takataskuunsa ja toi minulle, Vanessa sanoo.

Vaikka Vanessa kertookin hyväksyvänsä ihmisten erilaiset seksuaaliset suuntautumiset ja pitää tärkeänä LGBTQ+-vähemmistöjen hyväksymistä ja niistä kouluttamista, hänen mielestään lapsilta ei pitäisi kysyä kysymyksiä, joihin he eivät ehkä ole valmiita vastaamaan.

Lue myös:

    Uusimmat