Mainos

Äiti komensi Ensitreffit alttarilla -Ronin mukaan ohjelmaan – ”Elämästä puuttui jotain”

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa Tanjan kanssa avioituva Roni päätyi mukaan äitinsä kehotuksesta.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman toisen kauden avausjaksossa tavattiin kuusi ohjelmaan osallistunutta sinkkua. Asiantuntijoiden muodostamat kolme unelmaparia menevät naimisiin ohjelman seuraavassa jaksossa 8.9.

Ohjelman toisella kaudella mukana oleva Roni, 27, kertoo päätyneensä mukaan ohjelmaan äitinsä kehotuksesta.

– Äitini oli lukenut, että ohjelmaan haettiin erityisesti miehiä ja hän ehdotti, että pitäisikö minun hakea mukaan, Roni kertoo.

– Sanoin aluksi, että en todellakaan hae, mutta sitten aloin miettiä, että se voisikin olla ihan hyvä vaihtoehto, mies jatkaa.

Pikkuhiljaa asiaa mietittyään päätti Roni lähettää hakemuksen.

– Ajattelin, että kai sitä voisi hakea, kun ei ollut sitä oikeanlaista löytynyt ja tuntui, että haluaisin kuitenkin löytää jotain vakavampaa. Tuntui, että elämästä puuttui jotain, ja päätin kokeilla, että löytyisikö se tätä kautta, mies kertoo.

– Äiti oli päätökseeni erityisen tyytyväinen, hän nauraa.

27-vuotias Roni myöntää kaivanneensa asiantuntijoiden apua, sillä hänestä tuntui, ettei hän itse ollut osannut katsoa oikeita asioita potentiaalisissa kumppaneissa.

– Olen etsinyt toisesta aina turhia virheitä, ja sen takia on moni juttu kaatunutkin. Ajattelin, että nyt osaisin katsoa asioita erilaisesta näkökulmasta, mies toteaa.

– Odotin, että parhaimmillaan saisin tätä kautta pysyvän vaimon ja myöhemmin ehkä ihan kunnon perheen. Se oli unelmani, hän jatkaa. 

Tanjan ja Ronin häät nähdään AVAlla 8.9. klo 21! 

Ensitreffit alttarilla AVAlla tiistaisin klo 21! 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.