Mainos

Ensitreffit alttarilla -Tanja: ”Olen ollut renttuihin rakastuja”

Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan osallistuva Tanja kertoo ihastuneensa aiemmin vääränlaisiin miehiin.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman toisen kauden avausjaksossa tavattiin kuusi ohjelmaan osallistunutta sinkkua. Asiantuntijoiden muodostamat kolme unelmaparia menevät naimisiin ohjelman seuraavassa jaksossa 8.9.

Tanja, 29, toivoo, että voisi asiantuntijoiden avulla löytää itselleen oikeasti sopivan puolison.

– Olen ihastunut aina vääränlaisiin ihmisiin ja katsellut itselleni ei-sopivia miehiä. Olen ollut sellainen renttuihin rakastuja, Tanja nauraa.

Tanjan unelmana on vakiintua ja perustaa oma perhe, vääränlaisten miesten tapailu ei kuitenkaan ole vienyt naista eteenpäin tällä polulla. Tanjan edellinen suhde päättyi vuoden alussa, kun mies ei ollut valmis sitoutumaan.

– Itselleni on ihan selkeää, että haluan vakiintua ja haluan oman perheen, Tanja toteaa. 

– Avioliitto tuntui minulle hirveän luontevalta asialta. Olen aina halunnut naimisiin, ja vanhempani ovat olleet yli 30 vuotta naimisissa. Itselläni on sama määränpää, hän nauraa.

Tanjaa mietityttikin, miten vanhemmat reagoisivat uutisiin häistä ensitapaamisella.

– Heillä kaikki on mennyt perinteisessä järjestyksessä, he ovat ensin muuttaneet yhteen, menneet kihloihin ja naimisiin, ja vasta sitten on tullut lapset, Tanja kertoo.

– Mutta he suhtautuivatkin asiaan yllättävän positiivisesti ja toivoivat minulle parasta, morsian kertoo tyytyväisenä.

Tanjan ja Ronin häät nähdään AVAlla 8.9. klo 21! 

Ensitreffit alttarilla AVAlla tiistaisin klo 21! 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.