Helsingin hovioikeudessa puidaan parhaillaan Saaristomeren Airistolla elokuussa 2019 tapahtunutta vakavaa veneturmaa, jossa kuoli kaksi perheenisää.
Kaksi purjehtimassa ollutta miestä kuoli ja kolme kyydissä ollutta läheistä loukkaantui, kun suurempaa moottorivenettä kuljettanut viisikymppinen mies törmäsi purjeveneeseen yllättäen.
Onnettomuus tapahtui kahden vilkkaan veneväylän risteyksessä. 15-metrisellä muskeliveneellä oli väistämisvelvollisuus, mutta kuljettaja huomasi purjeveneen liian myöhään.
Pieni purjevene kulki onnettomuuden hetkellä noin 5-8 solmun vauhdilla, eli reilun kymmenen kilometrin tuntinopeudella.
Lähes tuplasti pidemmällä moottoriveneellä vauhtia oli selvästi yli 20 solmua, eli noin neljäkymmentä kilometriä tunnissa.
2:01Kuuntele Airiston veneturman dramaattinen hätäkeskuspuhelu videolta.
Mies kiistää laiminlyönnit
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi moottoriveneilijän puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen muun muassa kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta. Käräjätuomio annettiin maaliskuussa 2021.
Käräjäoikeuden mukaan venettä ajanut mies ei ollut tarpeeksi huolellinen ja laiminlöi tähystyksen ja väistämisvelvollisuuden.
Mies itse kiistää syyllistyneensä tilanteessa rikokseen, vaikka hän myöntääkin tapahtumat pääpiirteittäin.
Mies on valittanut tuomiosta Helsingin hovioikeuteen, joka alkoi käsitellä asiaa tänään.
