Ahdinkoon ajautuneita yrittäjiä neuvotaan hakemaan välittömästi neuvoja pankeilta, Finnveralta tai etujärjestöltään: "On tärkeätä, että bisnes- ja elinkeinotoimintaa pyöritetään"

Monet yritykset joutuvat ahtaalle koronaepidemian takia 2:08
Palvelualan yritysten kohtalotsa oltiin huolissaan jo viikonloppuna.

Yritykset tarvitsevat nyt paljon apua ja neuvontaa, kun koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot karkottavat asiakkaita.

Suomen Yrittäjät ovat saaneet jo satoja yhteydenottoja yrittäjiltä, jotka tarvitsevat hyviä neuvoja.

Kysymykset liittyvät useimmiten rahoituksen saamiseen, veroihin ja henkilöstön kanssa neuvottelemiseen. Monet yritykset ovat jo joutuneet esimerkiksi lomauttamaan henkilöstöään.

Poikkeuksellinen tilanne on saanut monen yrittäjän epätietoiseksi siitä, mitä nyt pitäisi tehdä.

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen neuvoo yrittäjiä ottamaan yhteyttä esimerkiksi pankkeihin tai etujärjestöönsä, kun epätietoisuus iskee.

– Jos on rahoituksesta kyse niin ehdottomasti yhteys omaan pankkiin ja Finnveraan. Ne ovat mainio yhdistelmä nopean avun saamiseen. Työeläkekysymyksissä yhteys työeläkeyhtiöihin ja työmarkkinakysymyksissä esimerkiksi meihin. Itse asiassa monessa kysymyksessä kannattaa mennä Suomen Yrittäjien sivuille ja katsoa sieltä, Kuismanen opastaa.

Joustoja vuokriin?

Yrittäjien toiveina ovat olleet joustot esimerkiksi verojen ja vuokrien maksuun. Verohallinto on lupaillut joustoja, ja ainakin jotkut vuokranantajat ovat helpottamassa yrittäjien taakkaa.

Toistaiseksi erityisesti palvelualalla ja ravintoloissa on huomattu se, että asiakkaat ovat kaikonneet nopeasti. Ja kun asiakkaita ei ole, rahaa ei tule.

Ostoskeskus Triplassa ravintolayrittäjänä työskentelevä Jermu Tuomisto harmittelee hankalaa tilannetta.

– Pienyrittäjälle tämä tilanne on nyt mahdoton. Ei ole asiakkaita. Odotan sitä, että kauppakeskukset pannaan kiinni, jotta ei tarvitsisi vuokraa maksella, ravintola Mari’s Treehousen yrittäjä sanoo.

Suomen Yrittäjät neuvoo toistaiseksi, että liikkeet pidettäisiin auki, vaikka taloudellinen tilanne on menossa huonompaan suuntaan.

– Neuvona sanoisin yrittäjille, että kaupat pidetään auki ja elinkeinotoimintaa jatketaan niin kuin aikaisemminkin. Pidetään huolta siitä, että varaudutaan, mutta on tärkeätä, että sitä bisnes- ja elinkeinotoimintaa pyöritetään, pääekonomisti Kuismanen sanoo.

Kuismanen muistuttaa myös siitä, että avun ja neuvojen pyytäjiä on nyt paljon.

– Nyt on hätä ja nyt on kyseessä isot massat, jotka tarvitsevat apua. Kaikki eivät heti tyydyttävällä tavalla heti saa apua, mutta uskon, että meillä on kohtalaisen hyvä koneisto siihen – siis yhteiskuntana kokonaisuudessaan, Kuismanen pohtii.

Pankeille jo yhteydenottoja

Yrityksiä on neuvottu olemaan yhteydessä suoraan omiin pankkeihinsa. Pankit ovat kertoneet voivansa sopia esimerkiksi lykkäyksistä lainojen maksuun.

Esimerkiksi Nordeasta kerrotaan, että yrittäjien yhteydenotot ovat lisääntyneet.

– Puhutaan sadoista yhteydenotoista. Haluamme, että dialogi yritysten kanssa on mahdollisimman tiivistä. Vuoropuhelua on hyvä käydä ennen kuin ollaan akuutissa kassakriisissä. Silloin on vähemmän keinoja käytettävissä. Yritysten budjetteja on katsottava nyt mahdollisimman realistisesti, kertoo Nordean yrityspankin vetäjä Aleksi Lehtonen.

OP-ryhmän henkilö- ja pk-yrityspalveluiden liiketoimintajohtaja Harri Nummela kertoo niin ikään, että yhteydenottoja on tullut.

– Yhteydenotot ovat toistaiseksi kasvaneet maltillisesti, mutta tilanteen pitkittyessä niitä voi hyvin tulla lisää. Olemme kannustaneet yrityksiä olemaan yhteydessä hyvissä ajoin, Nummela kertoo.

Apuna ovat myös niin Finnvera kuin Suomen Pankki, jotka osaltaan varmistavat, että luotto säilyy rahoitusmarkkinoilla.

Suuri osa yrityksistä uskoo kärsivänsä

Elinkeinoelämän keskusliiton tekemän tuoreen yrityskyselyn mukaan noin 40 prosenttia työnantajayrityksistä arvioi koronapandemian heikentävän tilannettaan melko tai erittäin paljon.

Lähes 90 prosenttia vastanneista yrityksistä arvioi kärsivänsä ainakin jollakin asteella poikkeustilanteesta.

Yli puolet yrityksistä on tehnyt toimenpiteitä koronaviruksen takia.

EK:n ensimmäiseen koronakyselyyn vastasi yli 780 yrittäjää ja yritysjohtajaa 12. - 16. maaliskuuta, jolloin vastaajat eivät olleet vielä tietoisia hallituksen valmiuslakiesityksestä.

Lue myös:

    Uusimmat