Jääkiekon SM-liigaseura Mikkelin Jukurit on tällä hetkellä melkoisen otteluruuhkan keskellä. Jukurit pelaa maanantaina vierasottelun Helsingissä IFK:ta vastaan. Tiistaina ohjelmassa on puolestaan iso CHL-taisto Luulajan kanssa. Jukurit tahkoaa viiteen päivään peräti neljä ottelua. Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen ei ole lainkaan mielissään Jukureiden erikoisesta otteluhässäkästä. Jalonen ottaa myös kantaa siihen, pitäisikö SM-liigaan tuoda uudenlainen, keskitetty urheilupesti.
Jukureiden otteluruuhka käynnistyi viikonloppuna, kun se pelasi perjantaina ja lauantaina SaiPaa vastaan.
Sunnuntai oli vapaa, mutta maanantaina nokka osoitti kohti Helsinkiä. IFK-vieraspelin jälkeen matka jatkuu nopeasti Ruotsin puolelle. Siellä Jukureiden rypistys huipentuu, kun ohjelmassa on CHL:n ensimmäinen puolivälierätaisto Luulajaa vastaan.
Viiteen päivään neljä ottelua.
– Tuntuu aika absurdilta, jos ihan suoraan sanoo. Ihan jo se, että miten tuollainen voi olla edes mahdollista, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen hämmästelee MTV Urheilulle Jukureiden kaaosta.
– Tämä on ainut liiga, jossa CHL-ottelua edeltävänä päivänä pelataan sarjapelejä. Ei missään muualla käy näin. Nytkin maanantain pelin kohdalla puhutaan ottelusta, joka on jo kertaalleen siirretty. Se olisi pitänyt siirtää toisen kerran. Jos se ei sovi toiselle seuralle, niin sitten Liigan pitää tehdä se. Ei tuossa voida alkaa kyselemään sitä, että voisiko tai onnistuuko. Se on koko sarjan etu, että SM-liigassa pelaava seura pääsee CHL:ssä mahdollisimman pitkälle. Kyllä kaikki tietävät sen, että siellä pelaavat seurat tarvitsevat vähintään yhden huilipäivän ennen noita vääntöjä. Vähintään. Ei sen pitäisi tulla yllätyksenä yhtään kenellekään, Jalonen linjaa.