Absoluuttista sävelkorvaa pidetään hienona huippumuusikoiden ominaisuutena. Se ei kuitenkaan ole sinänsä musikaalisuuden tae ja voi joskus olla jopa haitaksi, professori emeritus ja musiikkikasvatuksen dosentti Kai Karma muistuttaa.
Jos ei ole värisokea, pystyy värikuvaa katsoessa sanomaan värikarttaa näkemättä, missä on keltaista, missä punaista ja missä sinistä. Samalla tavalla ihminen, jolla on absoluuttinen sävelkorva, tunnistaa äänenkorkeuden suoraan vertaamatta sitä mihinkään muuhun ääneen.
– Kun esimerkiksi pianolla soitetaan jokin ääni, voi heti sanoa, että se oli D – edellyttäen, että tietää sävelten nimet. Samoin pystyy laulamaan sävelet täsmällisesti oikein, Kai Karma sanoo.
Sävellajeistakin ollaan tarkkoja.
– Absoluuttisen sävelkorvan omaavalle ihmiselle on ihan eri asia, soitetaanko jokin kappale G- vai C-duurissa. Totta kai hän ymmärtää, että kappale on sama, mutta hänen korvissaan sen kuuluisi olla toisessa sävellajissa.
Joillakin absoluuttinen sävelkorva ilmenee vain tietyn instrumentin kohdalla, esimerkiksi viulistilla viulua soitettaessa. Paljon harjoitellut saattaa puolestaan osata hakea muut äänet tunnistettuaan ensin yhden sävelen.
– Monen asiantuntijan mielestä nuo eivät ole oikein kunnollisia absoluuttisia sävelkorvia. Se ei ole sillä tavalla suoraa ja itsestään selvää, jos se perustuu vaikka juuri instrumentin äänen väriin.
Ei harjoiteltavissa aikuisena
Arviot absoluuttisen sävelkorvan omaavien ihmisten määrästä vaihtelevat. Karma arvelee, että alle prosentin osuus kaikista ihmisistä ei mene pahasti pieleen.




