Mainos

Sibelius-Akatemiassa suhisee elektroniikka, nuoret tekevät klassista musiikkia huomisen saundeilla ja koneilla – Sibeliuksen sinfonioissa menee raja, se olisi "pyhäinhäväistys"!

2:11

Sibelius-Akatemiassa suhisee, piipittää ja kohisee. Elektronista kokeilevaa musiikkia on tehty ja opetettu tässä klassisen musiikin pyhätössä jo 20 vuotta.  Niinpä olikin aika juhlaviikon verran esitellä nuorten muusikoiden halua uudistaa taidemusiikkia. Siis miten käy Sibeliukselta digibeat?

Sibelius-Akatemian musiikkiteknologian osastoa sen perustamisesta saakka johtanut professori Andrew Bentley kytkee studiossa koneet päälle. Hän esittelee isoa värkkiä vuodelta 1979, se on tietynlainen futuristisen konemusiikin Stradivarius.

Vanha syntikka on lajinsa Stradivarius 

Bentley siirtelee plugipiuhoja laitteen kymmenissä kytkimissä. Alkaa kuulua ujellusta ja surinaa kuin avaruuselokuvassa. Nuppeja kääntämällä löytyy rytmiikkaa ja huojuntaa. Lopulta syntikka soittaa itsekseen hypnoottista melodiaa, jonka Bentley juuri loihti.

Tämä on modulaarisyntetisaattori, jonka Yle lahjoitti tarpeettomana(?!) Sibelius-Akatemialle. Näitä on enää muutama sata maailmassa. Jotakuinkin tiskipöydän kokoisen ihmeen ääressä kuolaavat konemusiikin vanhat rakastajat – vaikka totuus onkin se, että liki kaikki tämän laitteen saundit  saa nykyään mallinnettuina läppäreille.

– Yksi juttu puuttuu. Tässä voit nupeista kääntämällä ihan manuaalisesti vaikuttaa siihen, miltä musiikki kuulostaa. Se ei ole ihan sama juttu läppärin äärellä, hymyilee Andrew Bentley.

Sibelius & konebiitti? Ei!

Mutta entäs se Jean Sibelius ja konebiitti?  Voiko klassista musiikkia todella lähteä muuttamaan tähän suuntaan?

– Kyllä voi. Taidemusiikin soittajat ovat jo vuosikausia käyttäneet elektroniikkaa ja nykyteknologiaa.

– Mutta!  Emme me Sibeliukseen ja muihinkaan vanhoihin säveltäjiin koske. Se olisi jonkin sortin pyhäinhäväistys.  Epäkunnioittavaa. Me keskitymme luomaan uutta musiikkia.

Nyt varmasti moni klasaripuritaani rauhoittui. Olisihan se kornia nähdä sinfoniaorkesterin solistina läppäristi, joka tykittäisi hiirellä ilmoille Sibeliuksen teoksen solistiosuuksia. Vai olisiko?

Tuhannen ja yhden efektin sello

Japanilainen Seiji Kokeguchi opiskelee musiikkiteknologian osastolla toista lukuvuotta – ja on valmis jäämään Suomeen.  Hänen sellonsa ääni on tuhannen ja yhden efektin tarina. Piuhoja on saman verran. Jousi soutaa kielillä ja tuloksena on eteeristä huminaa.

Hän äimistelee Akatemian innostavaa ja luovaa ilmapiiriä.

– Soitin lapsena viulua, mutta teininä ihastuin konemusiikkiin ja rokkiin. Sitten kun sain täältä opiskelupaikan, opettaja sanoi, että valitse mikä soitin huvittaa. No nyt onkin vähän huvittavaa kertoa, että aloitin sellon soiton täällä reilu vuosi sitten!

– Täällä voi keneltä vaan kysyä, tulisitko soittamaan jotain kokeellista tai auttamaan minua - tai yhdistetäänkö akustinen ja sähkösaundi. Ihan mitä vaan, hehkuttaa 28-vuotias Kokeguchi.

Hyvän tahdon lähettiläs!

– Haluan jäädä Suomeen, mutta haluan olla kulttuurin lähettiläs Suomen ja Japanin välillä, hän sanoo ylväästi.

– Suomi on todella suosittu Japanissa. Jotenkin me tykkäämme toisistamme. Olemme samankaltaisia, hillittyjä ja ystävällisiä ja luotettavia.

Pitäisiköhän tälle nuorelle miehelle antaa joku myönteisen ilmapiirin edistämisen palkinto. Tai kenties hänen asenteensa todistaa siitä, mitä korkeatasoisen kulttuurin opiskeleminen ja ylläpitäminen tekee ihmiselle.

Kaikki oppivat kaikilta, myös peli- ja filmimusiikkia

Kellahdan vielä hetkeksi korkean putkihäkkyrän alle. Siihen kiinnitetyistä kaiuttimista kaikuu opiskelijoiden ääniteoksia. Täällä opetetaan myös peli- ja filmimusiikkia.

Paikalle saapuu audiovisuaalisen median opiskelija Elisa Härmä. Hän äänittää, miksaa ja rakentaa elokuvien äänimaailmoja.  Ala on kuuma nyt, kun elokuvia ja tv-draamaa tehdään paljon. On mukava tavata nuori opiskelija, joka uskoo tulevaisuuteensa.

– Hyvältä näyttää. Erityisesti laatuun satsataan resursseja ja Suomessakin on ymmärretty, mitä on kansainvälinen taso. Saatan katsella töitä myös ulkomailta, hän kertoo toiveikkaana.

Elisa Härmä sanoo, että nuori polvi ei juurikaan enää erittele sähköistä nykymusiikkia ja perinteistä klassista. Kakkia ovat uteliaita ja kannustavia toistensa tekemisiä kohtaan  ja valmiita oppimaan uutta.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.