Abbey, 18, lähti täydessä unessa "lypsämään lehmiä" – oli päästä hengestään

Moni treenaa ja nukkuu älykellonsa ohjeiden mukaan – kannattaako se? Lääkäri kertoo, voiko laitteiden dataan luottaa 1:40
KATSO MYÖS VIDEO: Kannattaako älykellon ohjeiden mukaan nukkua ja treenata? Lääkäri vastaa.

Unissaan kävellyt nuori australialaisnainen loukkaantui vakavasti pudottuaan ikkunasta.

18-vuotias australialainen Abbey Sizer kertoo 9 News -sivustolle, että hän putosi ikkunasta käveltyään unissaan. Hän mursi sekä selkärankansa että lantionsa, ja nyt edessä on pitkä kuntoutuminen.

Neljän ja puolen metrin pudotus

Abbey oli yöpymässä ystävänsä luona Nathaliassa, joka on pieni, noin 2 000 asukkaan kylä Victorian osavaltiossa. Onnettomuus sattui aiemmin helmikuussa.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Abbey työskentelee maitotilalla ja muistelee miettineensä unessa, että lehmät pitäisi lypsää. Unessaan hän käveli ovelle, mutta todellisuudessa kyseessä oli ikkuna.

Pudotusta talon toisesta kerroksesta oli 4,5 metriä. Abbeylta murtui selkäranka ja lantio.

Hän kertoo, ettei tapahtumasta jäänyt kovinkaan montaa muistikuvaa.

– Muistan, että huusin ja kierin maassa tuskissani, Abbey toteaa heräämishetkestään.

Apuun hälytettiin myös pelastuslaitos, sillä ensihoitajat eivät kyenneet nostamaan häntä.

– Kaikki muu on hämärän peitossa.

Kuntoutuminen voi kestää vuoden

Abbey vietiin ensin lähellä sijaitsevaan sairaalaan. Myöhemmin hänet siirrettiin Melbourneen, jossa hän tällä hetkellä kuntoutuu leikkauksesta.

– Minulle on kuulemma laitettu monta ruuvia lantion tueksi, hän sanoo.

Toipumisessa voi mennä vuosi. 

– Paikkani ovat kipeät, minua väsyttää ja haluaisin vain takaisin itsenäisyyteni, Abbey valittelee.

Abbey kertoo, että hän on aina puhunut ja kävellyt unissaan. Mitään näin vakavaa ei kuitenkaan ole koskaan tapahtunut.

Perhe on järjestänyt keräyksen maksaakseen Abbeyn hoitokulut ja muut menot pitkän kuntoutumisen aikana.

Katso myös video: Etkö saa nukahdettua? Kokeile tätä kikkaa.

Etkö saa nukahdettua? Uni tulee jopa minuutissa tällä tekniikalla 1:05
Toimittajamme testasi 4-7-8-kikan.

Lähde: 9 News

Lue myös:

    Uusimmat