Aattona lunta jopa 20 senttiä – joulupäivänä hyytävää pakkasta myös etelään

Jouluaatoksi on tulossa sakeaa lumisadetta maan etelä- ja länsiosaan. Pakkanen kiristyy aaton jälkeen etelässäkin. Lapissa voi olla 30-35 asteen pakkasia, etelässäkin 10-20 pakkasastetta.

Tänään tiistaina joulun menoliikenne kulkee poutaisessa säässä, mutta ajokeli on yhä paikoin huono eilisten lumisateiden ja jäisten tienpintojen takia.

Jouluaatoksi uusi lumisadealue saapuu Suomeen.

– Tulossa on sakea lumipyry maan länsi- ja eteläosaan. Lunta voi tulla monin paikoin 10-20 senttimetriä. Lännessä tulee joitain lumisateita jo aattoaamuna, mutta sakeimmat sateet tulevat iltapäivän ja illan aikana. Lunta sataa näillä näkymin Vaasa–Tampere–Lahti-linjan eteläpuolella, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Idässä ja pohjoisessa aatto on poutainen ja kylmä, lämpötilat ovat -10…-30 asteessa. Etelän ja lännen lumisateissa ollaan pääasiassa pakkasen puolella, mutta lounaisrannikolla saatetaan käydä plusasteilla. Siellä sateet voivat olla välillä märkää lunta.

Lumisateet väistyvät torstain vastaisena yönä. Sää kylmenee sateiden jälkeen huomattavasti. Myös tuuli voimistuu hetkeksi matalapaineen jälkipuolella etelässä torstaiyönä. Joulupäivänä torstaina pakkasta on laajalti 10-30 astetta, rannikoilla voi olla lauhempaa, kylmintä on Lapissa.

– Etelässäkin voi olla pakkasta torstaina päivällä 15 astetta ja perjantain vastaisena yönä 20 astetta. Loppuviikollakin sää on kylmää ja enimmäkseen poutaista. Välillä tulee joitain lumisateita. Mereltä voi tulla reippaitakin lumikuuroja esimerkiksi länsirannikolle, sanoo Aleksi Jokela.

Tänä aamuna Kilpisjärvellä mitattiin -31,5 astetta. Myöhemmin päivän aikana Utsjoella mitattiin talven tähän asti alimmaksi lämpötilaksi -32,2 astetta.

– Odotettavissa on, että joulun aikana pakkanen on Lapissa paikoin kireämpääkin, jossain ehkä jopa 35 astetta. Paikalliset erot lämpötiloissa ovat kuitenkin suuria, sanoo Aleksi Jokela.

Tämän hetken ennusteen mukaan sää lauhtuu ensi viikon alkupuolella. Maan etelä- ja keskiosassa voidaan palata plusasteille.

Seuraa jouluaaton lumisateen etenemistä MTV:n sääsivuston sadetutkasta. Sivustolla ovat lisäksi joulun paikkakuntakohtaiset ennusteet, tiesää ja kelikamerat.

Katso ylhäältä videolta joulun ennuste koko maahan ja alta lähipäivien alueelliset ennusteet:






Uusimmat