Mainos

Aalto-ylioppilaskunta: Ei tarvetta valvonnan lisäämiseen

Aalto-yliopiston oppilaskunnan pääsihteeri Janne Koskenniemi ei kannata kulunvalvonnan lisäämistä kampusalueella. Filosofi, professori Esa Saarista puukotettiin eilen Dipolin ulkopuolella Espoon Otaniemessä, kun hän oli tulossa luennoimaan opiskelijoille.

Pääsihteeri Koskenniemen mukaan minkäänlaisia toimenpidepäätöksiä ei eilisen välikohtauksen vuoksi ole tehty. Mahdollisista toimista päätetään ylioppilaskunnan ja yliopiston välisten neuvotteluiden jälkeen. Koskenniemi korostaa yhteisöllisyyttä valvonnan sijaan.

– Meidän on pidettävä huolta toisistamme ja puututtava asiaan heti, jos huomaamme jotain olevan vialla. 

Sen sijaan kulunvalvonnan tehostamista Koskenniemi ei kannata. Hän peräänkuuluttaa muun muassa omaa havainnointia sekä koulutusta ongelmien havaitsemiseksi. Tavoitteena on, ettei eilisen kaltaisia tapauksia enää tulisi.

– Esimerkiksi kameravalvonnan lisääminen tai metallipaljastimien käyttö ei tule kysymykseen. Silloin mennään liikaa äärimmäisyyksiin. Tämä on ihmiskeskeinen yhteisö, jossa toisesta välittäminen on valvontaa täkeämpää. Varhainen puuttuminen ja koulutus ongelmien havaitsemiseen ovat tässä avainasemassa, toteaa Koskenniemi.


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.