8 tieteen temppua: Näin saat hänet rakastumaan itseesi

Unohda Tinder ja deittisivustot. Perjantain kapakkakierrokseenkaan ei kannata turvautua. Jätä väliin myös ensi viikolla uhkaavat sokkotreffit, Tieteen Kuvalehti suosittelee.

Sen ainoan oikean etsimisen ei tarvitse olla kuluttavaa, sillä tieteen keinoin voit maksimoida mahdollisuutesi ja houkutella elämäsi ihannekumppanin suuntaasi JA huolehtia siitä, että tämä rakastuu itseesi palavasti.

Ole nyt tarkkana – tämä on tiedettä, ja voit kiittää meitä tästä myöhemmin:

1. Retkahda luontoon

Pienen ympäristötietoisuuden kehittäminen ei vaadi suuria, mutta se voi tuottaa muhkean tuloksen – ei vain ympäristölle vaan myös itsellesi.

Yhdysvaltalainen tutkimus vuodelta 2014 paljastaa nimittäin, että ympäristötietoisesti toimivia ihmisiä – etenkin ympäristöä säästäviä ja ekologisia tuotteita ostavia – pidetään haluttuina elämänkumppaneina.

Ja päinvastoin – jos etsit lyhyttä suhdetta tai haet vain seksuaalisten tarpeidesi tyydyttämistä nyt ja heti – sinun kannattaa kahmia luksustavaroita.

Sama tutkimus nimittäin osoittaa, että kalliita luksustavaroita ostavia pidetään fyysisesti tavallista puoleensavetävämpinä ja soveltuvina lyhyisiin sitoumuksettomiin suhteisiin.

2. Esitä vaikeasti tavoiteltavaa! (tämä koskee naisia)

Kanadalaiset psykologian opiskelijat tekivät vuonna 2014 pikadeittikokeen ja havaitsivat, että miehet pitivät puoleensavatävämpinä naisia, jotka näyttelivät vaikeasti tavoiteltavia.

Temppu tosin toimi vain, jos mies oli alun perin hieman kiinnostunut naisesta – kokeessa tämä ilmeni siten, että mies oli itse valinnut naisen keskustelukumppaniksi eikä joutunut juttelemaan tämän kanssa pikadeittijärjestyksen mukaisesti.

Vaikka miehet alkoivat innokkaasti tavoitella vaikeasti valloitettavilta vaikuttavia naisia, he pitivät toisaalta näitä vähemmän sympaattisina. Vaikeasti tavoiteltavan leikkiminen voikin olla hyvä keino saada mies, mutta toisaalta miehestä kiinni pitämiseen on keksittävä muita keinoja.

3. Ota oikea ilme

Kanadassa Brittiläisen Kolumbian yliopiston psykologian laitoksella tehty tunnettu koe paljasti vuonna 2011, että miehiä ja naisia viehättävät potentiaalisten kumppanien erilaiset kasvojen ilmeet.

Miehet pitivät naisia viehättävimpinä ja arvostivat näitä mahdollisina kumppaneina, jos näiden kasvot kuvastivat iloa ja vähiten viehättävimpinä, kun heidän kasvoillaan oli ylpeä ilme.

Naiset puolestaan pitivät miehiä, joiden kasvot kuvastivat iloa, vähiten puoleensavetävinä, kun taas ylpeiltä näyttävät miehet sijoittuvat kärkeen puoleensavetävien ja tavoiteltujen listalla.

Huomiota herätti myös se, että kumpikin sukupuoli piti vastakkaisen sukupuolen edustajaa puoleensavetävänä, jos tämä näytti häpeävän.

4. Ole arvoituksellinen (koskee miehiä)

Vuonna 2011 yhdysvaltalaisen Harvardin yliopiston psykologit tutkivat, kasvattiko naisten kiinnostusta mieheen se, että mies myönsi olevansa kiinnostunut heistä.

Käytännössä koe toteutettiin niin, että miesten valokuvia esiteltiin kolmelle ryhmälle naisia, joita pyydettiin arvioimaan, kuinka puoleensavetävinä he pitivät miehiä.

Ensimmäisen ryhmän naisille kerrottiin, että miehet olivat nähneet naisten Facebook-profiilin ja tunnustaneet, että he pitivät naista "puoleensavetävänä", kun taas toisen ryhmän naisille kerrottiin, että miehet olivat pitäneet heitä "tavanomaisina".

Kolmannen ryhmän naisille ei kerrottu mitään – ei sen paremmin hyvää kuin pahaakaan – miesten reaktioista Facebook-profiiliin.

Kolmannen ryhmän naiset arvioivat kuvien miehet paljon puoleensavetävämmiksi kuin kahden muun ryhmän naiset.

5. Käytä kehoa

Liiku, heiluttele käsiäsi, kun puhut, ota ympäristö haltuusi ja pidä huolta, että puhut elävästi.

Neuvo voi kuulostaa rasittavalta ja turhan yksinkertaiselta, mutta lukemattomat tieteelliset tutkimukset todistavat, että kehonkieleltään "avoimia" ja runsaasti elehtiviä ihmisiä pidetään yleensä tavallista puoleensavetävämpinä.

Yhdysvalloissa sijaitsevan Kalifornian yliopiston Berkeleyn toimipisteen tutkimuksessa selvisi vuonna 2016, että pikadeiteillä käyneet halusivat tavata uudestaan niitä ihmisiä, jotka puhuessaan elehtivät ja liikehtivät vilkkaasti.

Sama tutkijaryhmä tutki tämän jälkeen, oliko asialla vaikutusta myös silloin, kun arvio perustui vain mahdollisten kumppaneiden valokuviin, jolloin selvisi, että kumpikin sukupuoli piti avoimessa asennossa esiintyviä viehättävämpinä kuin suljetussa asennossa viihtyviä.

6. Pidä katsekontakti pitkään

Myönnetään, tästä kohdasta et tietenkään selviä yksin, vaan se vaatii, että myös kumppani tuijottaa riittävän pitkään silmiisi.

Jos kuitenkin pystyt pitämään katsekontaktin tavoittelemasi henkilön kanssa kaksi minuuttia (totta, se on kyllä aika pitkään), jutusta varmasti tulee jotain.

Massachusettin yliopiston psykologi Joan Kellerman pyysi vuonna 1989 kahdessa lähes legendaarisessa kokeessa 96:ta ja 72:ta opiskelijaa istumaan parittain (yhden parin muodosti aina nainen ja mies) ja tuijottamaan toisiaan silmiin keskeytyksettä kaksi minuuttia.

Opiskelijat kertoivat kokeen jälkeen "voimakkaista rakkauden tunteista", "suuresta vetovoimasta" ja "henkilökohtaisesta kiinnostuksesta" sitä henkilöä kohtaan, jota he olivat katsoneet silmiin.

– Tämä todistaa, että pitkät silmäkontaktijaksot voivat lähentää kahta ihmistä toisiinsa ja jopa herättää rakkauden tunteita ihmisissä, jotka eivät ole koskaan aiemmin tavanneet toisiaan, Joan Kellerman sanoi.

7. Löyhkää testosteronilta (koskee VAIN miehiä)

Muun muassa Etelä-Kalifornian yliopiston tutkimuksessa on osoitettu, että ovuloivat naiset viehättyvät suuresti miehistä, jotka kirjaimellisesti huokuvat mieshormoni testosteronia.

Unohda siis deodorantti päiväksi tai pariksi ja huolehdi siitä, että kiinnostuksenkohteesi on lähistöllä juuri oikeaan aikaan. Älä odota pidempään, sillä silloin alat tuoksua joltain, joka pikemminkin karkottaa vastakkaisen sukupuolen edustajia.

8. Hanki koira

Koira tekee miehestä kiinnostavamman naisten silmissä, havaittiin israelilaisessa kokeessa vuonna 2014.

Kokeessa sataa naista pyydettiin lukemaan lyhyt kuvaus useista miehistä. Naisille ei näytetty miesten kuvia.

Naiset pitivät kaikkia koiranomistajia kiinnostavampina, huolehtivaisempina ja todennäköisempinä pitkäaikaisina kumppaneina kuin niitä miehiä, joilla ei ollut koiraa.

Hyvä uutinen on se, että koiran omistaminen ei ole pakollista. Riittää, että sellainen on käytössä.

Ranskalaisessa psykologisessa kokeessa vuonna 2008 tutkittiin, millaiseksi naiset arvioivat miehen koiran kanssa tai ilman koiraa.

Kokeessa 20-vuotias mies lähestyi kadulla tuntemattomia naisia, osoitti olevansa heistä kiinnostunut ja pyysi puhelinnumeroa. Sen jälkeen hän toisti saman koiran kanssa.

Kun mies esiintyi koiranomistajana, hän sai useammin myönteisen vastaanoton ja naisen puhelinnumeron.

MTV julkaisee artikkelin yhteistyössä Tieteen Kuvalehden kanssa.

Muita Tieteen Kuvalehden artikkeleita:

***

Lue myös:

    Uusimmat