700 miljoonan dollarin supertähti valtavan skandaalin pyörteissä – tilisiirrot ja tulkin muuttunut kertomus herättävät kiusallisia epäilyksiä

Urheiluhistorian suurimman pelaajasopimuksen Los Angeles Dodgersin kanssa tehnyt baseball-tähti Shohei Ohtani on valtavan vedonlyöntiskandaalin keskiössä. Ohtanin tulkin on väitetty velkaantuneen laittomasti operoineelle välittäjälle ainakin 4,5 miljoonan dollarin edestä.

Baseballin tämän hetken suurimman supertähden Shohei Ohtanin tulkki sai aiemmin tällä viikolla potkut pelaajan seurajoukkueelta Los Angeles Dodgersilta sen jälkeen, kun ilmeni, että Ohtanin pankkitililtä oli tehty 4,5 miljoonan dollarin arvosta rahasiirtoja vedonlyöntivälittäjälle. Maailman kovapalkkaisimman urheilijan rahasiirrot olivat kiinnittäneet useampien toimittajien huomion sen jälkeen, kun välittäjästä oli käynnistetty liittovaltiotason poliisitutkinta. 

ESPN:n mukaan liittovaltion viranomaiset huomasivat Ohtanin tililtä tehdyt siirrot jo tammikuussa välittäjästä käynnistetyn tutkinnan yhteydessä.

Tilisiirtojen taustalla kerrotaan olleen japanilaisen Ohtanin pitkäaikaiseksi ystäväksi kuvaillun tulkin Ippei Mizuharan kaoottiseksi puhjennut vedonlyöntiongelma. Ohtanin leirin mukaan Mizuhara oli suorittanut rahasiirrot ilman, että Ohtani olisi sillä hetkellä tiennyt mitään koko asiasta. Toisin sanottuna Mizuhara olisi syyllistynyt "massiiviseen anastukseen", kuten Ohtanin asianajajat tapahtunutta kuvailivat.

Mizuharan tiistaisen kertomuksen mukaan Ohtani olisi suostunut kuittaamaan ystävänsä uhkapelivelat ja olisi ollut myös läsnä tilisiirtoja tehtäessä. Lisäksi Mizuhara kertoi yksityiskohtaista tietoa tilisiirtojen merkinnöistä ja perusteli, miksi Ohtani ei vain lainannut rahoja Mizuharalle itselleen.

– Hän ei halunnut minun uhkapelaavan niitä, Mizuhara sanoi ESPN:lle.

Jo seuraavana päivänä eli keskiviikkona tulkki kuitenkin muutti kantaansa ja totesi, ettei Ohtanilla ollut tietoa hänen vedonlyönnistään, veloistaan sen paremmin kuin yrityksistä maksaa niitä takaisin.

– Tietenkin tämä on täysin minun syytäni, kaikki, mitä olen tehnyt, Mizuhara kuvaili.

– Olen valmis ottamaan vastuun seurauksista.

Tulkki ansaitsi satojatuhansia vuodessa

Mizuhara on kertonut lyöneensä vetoa useista eri lajeista, kuten koripallosta ja amerikkalaisesta jalkapallosta, mutta ei koskaan baseballista, koska tiesi baseball-vedonlyönnistä kiinni jäämisen riskin olevan potentiaalisesti elinikäinen toimintakielto lajin parissa. Hän myös on kertonut luulleensa välittäjän harjoittaneen laillista liiketoimintaa.

– Olen karmaisevan huono lyömään vetoa. En tee sitä enää koskaan. En koskaan voittanut rahaa, Mizuhara kuvaili ja kertoi kaivaneensa jatkuvasti syvempää kuoppaa itselleen.

– Jatkoin vain häviämistä. Se oli kuin lumipalloefekti.

Mizuharan kerryttämät pelivelat ovat valtavia verrattuna hänen ansiotasoonsa. ESPN:lle tulkki kertoi ansainneensa työstään 300 000–500 000 dollaria vuodessa.

Kiusallinen kysymys tapauksessa on se, miten nyt poliisin tutkima vedonlyöntivälittäjä olisi suostunut antamaan verrattain vaatimatonta palkkaa ansaitsevalle tulkille useiden miljoonien edestä luottoa.

Tällä viikolla esille noussut tapaus on aiheuttanut valtavan skandaalin Yhdysvalloissa, ja varmaa on, että tapahtuneesta aiotaan järjestää myös baseballin ammattilaissarjan MLB:n oma tutkinta. 

Mikäli Ohtanin katsottaisiin sotkeutuneen vedonlyöntiin ja vielä mahdollisesti lyöneen vetoa baseball-otteluista, häntä uhkaisi pahimmillaan vuosien mittainen pelikielto.

Tämän hetken parhaaksi baseball-pelaajaksi kuvailtu Ohtani teki viime joulukuussa ammattilaisurheilun historian suurimman sopimuksen, kun hän kirjoitti nimensä Los Angeles Dodgersin kymmenvuotiseen ja yhteensä 700 miljoonan dollarin arvoiseen paperiin. Summan lisäksi sopimuksesta erikoisen tekee se, että 29-vuotias Ohtani pääsee valtaosaan rahoista, 680 miljoonaan dollariin, käsiksi vasta vuosina 2034–2043.

Lue myös:

    Uusimmat