7 syytä, miksi viehättävien ihmisten voi olla vaikea löytää kumppania

Voisi luulla, että viehättävien ja kauniiden ihmisten on paljon helpompi löytää kumppani verrattuna "ihan tavallisen näköisiin" ihmisiin. Aina tilanne ei kuitenkaan ole näin, sillä viehättävyydellä on myös varjopuolensa.

Ulkonäkö ja fyysinen viehättävyys kiinnittävät usein ensimmäisenä ihmisen huomion, ja viehättävät henkilöt saavat totta kai paljon enemmän huomiota ja katseita. Viehättävyydesta voi olla paljon hyötyä monissa eri tilanteissa, mutta deittailussa siitä voi olla jopa enemmän haittaa.

Niin sellaisilla miehillä kuin naisillakin, jotka ovat perinteisten kauneusihanteiden mukaisesti hyvin viehättäviä, voi olla vaikeuksia löytää sopivaa kumppania. Syyt voivat olla hyvin erilaisia – joskus jopa yllättäviä! Power of Positivity -sivusto listasi niistä yleisimmät.

1. Liian paljon vaihtoehtoja

Tämä ei välttämättä kuulosta miltään ongelmalta, mutta liika valinnanvara voi olla lähes yhtä iso pulma kuin se, ettei olisi vaihtoehtoja ollenkaan. Deittailuvaiheessa liian suuri määrä ehdokkaita voi aiheuttaa sen, että yhden ihmisen kanssa on vaikea päästä tutustumisvaihetta pidemmälle ja todella tuntea yhteyttä toisen kanssa.

Viehättävyys voi tarjota enemmän vaihtoehtoja suhteessa, jonka takia parisuhdetta saattaa olla vaikea suojella ulkopuolisilta uhilta. Tässä mielessä viehättävyys ei välttämättä ole hyvä asia parisuhteiden pitkäikäisyyden kannalta.

2. Potentiaaliset kumppanit ovat varovaisia

Potentiaaliset kumppanit, ne aidot ja hyväsydämiset ihmiset eivät välttämättä uskalla lähestyä ja tutustua paremmin liian viehättäviin ihmisiin: He tietävät, että viehättävillä ihmisillä on mistä valita. Kilpailu toisen kiintymyksestä voi olla lannistavaa, joten monet haluavat välttää torjutuiksi tulemisen jo heti alkuunsa.

3. Arvostelu ulkonäön perusteella

Uudessa ihmisessä juuri ulkonäköön kiinnittää ensimmäisenä huomiota. Hyvin viehättäviä ihmisiä arvostellaan aivan samaan tapaan kuin muitakin, ja mielikuva luodaan heti ensimmäisellä tapaamiskerralla. Saattaa olla hankalaa tutustua toiseen ihmiseen kunnolla ja aidosti, jos on jo stereotyyppisesti leimattu blondiksi tai vaikka urheiluhulluksi.

4. Vain vartalo kiinnostaa

Tämä on juuri monien todella viehättävien ihmisten haaste: ihmiset haluavat tehdä tuttavuutta vain heidän ulkonäkönsä ja vartalonsa takia. Jotkut saattavat osoittaa kiinnostusta siihen asti, että päästään vällyjen väliin, mutta sen jälkeen kiinnostus lopahtaa täysin. Tällaiset kokemukset saattavat saada viehättävät ihmiset varovaisiksi, joten toisiin ihmisiin tutustuminen on hankalaa käytetyksi tulemisen pelossa.

5. Helpon leima

Hyvännäköiset ihmiset voivat saada niin sanotun ”helpon” leiman, sillä heidät nähdään joskus vain ja ainoastaan seksuaalisina olentoina. Jotkut eivät vain ymmärrä, että viehättävät ihmiset ovat aivan tavallisia ihmisiä, joilla on mielipiteitä ja kiinnostuksen kohteita. Tällaisten ihmisten ainainen torjuminen voi käydä vähän raskaaksi.

6. Mitkä ovat toisen ihmisen aikomukset?

Viehättävät ihmiset joutuvat usein pohtimaan, mitkä ovat tuon lähestyneen, kiinnostavan henkilön aikomukset ja tarkoitukset. Mitä hän haluaa? Yleensä juuri se mietityttää, kiinnostaako henkilöä viehättävän ihmisen persoonallisuus vai vain ulkonäkö. Juuri tämän takia deittailu voi osoittautua hankalaksi.

7. Voi aiheuttaa draamaa

Draama voi vaihdella ulkonäköön liittyvien stereotypioiden käsittelystä jopa selän takana puhumiseen ja kateuteen. Draaman käsittely on jokaiselle ihmiselle epämiellyttävää eikä tämä eroa viehättävien ihmisten kohdalla. Deittailu voi jälleen käydä hankalaksi, sillä draamaa on helpompi levittää kuin hallita.

Epätoivoon ei kannata kuitenkaan vaipua: Myös viehättävät ihmiset pääsevät varmasti vaikeuksien kautta voittoon, sillä kaikki voivat löytää jonkun, joka näkee hiukan kasvoja ja vartaloa pidemmälle.

***


Lue myös:

    Uusimmat