61-vuotiaana muistisairauteen sairastunut Anne ei kadu mitään – toteutunut unelma koirasta tuo iloa ja turvaa

– Kun työstressi on nyt poissa, olen saanut pitkien työmatkojen aiheuttaman ylimääräisen kuormituksen pois. Samalla olen saanut kahtena vuonna samat pisteet muistitestissä, eli muistini ei ole pariin viime vuoteen huonontunut.

Vihakarasta on tämän vuoksi tullut Muistiliiton matkasaarnaaja.

– Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja nähdäkseen, miten tässä lopulta käy, kun työntekijöiltä vaaditaan koko ajan enemmän ja enemmän. Muistisairaudet tulevat ihan varmasti lisääntymään, arvelee Vihakara.

Epäilykset heräsivät

Vihakara kertoi itse alkaneensa epäillä sairastuneensa muistisairauteen. 

– Kotonani alkoi olla joka puolella keltaisia muistilappuja ja samasta asiasta oli vielä useampi lappu. Meidän suvussa ei ole perinnöllistä muistisairautta. Uskon, että tämä on itseaiheutettua. 

Lopullisen diagnoosin saaminen kesti, sillä Vihakara kertoo muistilapuistaan huolimatta läpäisseensä muistitestin eikä parina seuraavana vuonna edes aivosähkökäyrissä näkynyt mitään merkkejä sairaudesta.

– Minä saan vieläkin muistitestistä lähes täydet pisteet. Alzheimer paljastui lopulta neuropsykologin haastattelussa. Ensimmäisellä kerralla testi meni aika hyvin, mutta seuraavana vuonna en muistanutkaan enää juuri mitään, kertoo Vihakara.

Unelma omasta koirasta toteutui

– Kun sain kuusissakymmenissä työssäollessani diagnoosin, että olen sairastunut Alzheimerin tautiin, sanoin ensimmäiseksi, että nyt me hankimme koiran, jonka olen aina halunnut. 

Vihakara kertoo, että hänen vanhemmillaan on ollut aina koira.

– Meillä ei ollut tilaisuutta hankkia aiemmin koiraa, koska miehelläni ja minulla oli pitkät työmatkat toiseen kaupunkiin. Nyt meidän ilonamme on seitsemän kuukauden ikäinen newfoundlandinkoira, sanoo Vihakara ja naurahtaa.

Koiran hankinnassa on käytännöllinenkin puoli, sillä Vihakara aikoo opettaa koiralle kaikki reitit, joita hän tarvitsee kulkiessaan kotikaupungissaan.

– Olen opettanut komennot "ulos" ja "kotiin", joten koira voi viedä minut kotiin, jos en enää sinne itse osaa. Nyt minulla on vielä koulutusvaihe menossa, mutta ehkä ensi vuonna olen saanut reitit opetettua. Onneksi vielä nyt osaan itsekin.

"Kotinurkilla vielä pärjään"

Vihakara ei kadu mitään, sillä hänellä on ihanat lapset ja lapsenlapset.

– Aikanani olen matkustanut paljon, joten ei harmita, vaikka en enää selviäisi yksin oudossa kaupungissa. Kotinurkilla pärjään vielä hyvin. Olen suunnistanut aiemmin maailman metropoleissa ilman karttaa, mutta enää en osaisi vaan eksyisin. 

Vihakara kertoo luopuneensa omalla päätöksellään autolla ajamisesta toisten turvallisuuden vuoksi.

–  Minulla on ollut kortti toistakymmentä vuotta ja saan auton liikkeelle, mutta en halua vaarantaa muita – ja jos autolla menee hukkaan, niin sillä pääsee tosi pitkälle, nauraa huumorintajunsa säilyttänyt Vihakara.

Vihakara luottaa tulevaisuudessa nykyteknologian apuun.

–  Minulla on älypuhelimessa oleva sateliittipaikannin. Olen valmis ottamaan robotin tulevaisuudessa avuksi. Mieheni kanssa olemme pohtineet myös liiketunnistimen hankkimista. Kyllä teknologia tulee auttamaan meitä muistisairaita, sanoo Vihakara.