Tarja paiski töitä kellon ympäri – kaatuminen pyörällä muutti kaiken: "Ensimmäinen vuosi oli täyttä helvettiä"

– Olin aina ajatellut, että jos pyörällä kaatuu, niin polveen voi tulla rupi. Nyt tulikin aivovamma, pää oli täynnä tikkejä ja solisluu poikki. Paljon lääkärit pystyvät tekemään, mutta ihmisellä on vain yhdet aivot, Tarja kertoo MTV Uutisille.

"Aiemmin opetin 12,5 tuntia päivässä ja olin opiskellut useita tutkintoja sitten ilta- ja yöaikaan. Kummeksuin ihmisiä, jotka sanoivat, että ovat väsyneitä tai eivät jaksa.

Ensimmäinen toipumisvuoteni oli yhtä helvettiä. Pidin työstäni valtavasti ja vaikka en muistakaan onnettomuuden jälkeisistä kuukausista mitään, minulle kerrottiin, että olin aina teho-osaston oven avautuessa kysynyt, että joko pääsen töihin. Olin myös soitellut töihin ja kertonut tilanteestani, vaikka kaikki sen siellä tiesivätkin.

Kun sitten puolentoista kuukauden päästä pääsin Helsinkiin kuntoutukseen, minulle selvisi, ettei minusta olisi enää töihin. Se on edelleen rankka paikka. Olen ollut vuoden eläkeläinen, mutta luojan kiitos ei ole vielä tullut eteen sellaista tilannetta, että olisi johonkin viralliseen lomakkeeseen täytynyt kirjoittaa se sana."

Yksi asia päivässä

"Aivovamman taudinkuvaan kuuluu, että nykyään teen yhden asian päivässä. Tänään se oli toimintaterapeutin tapaaminen. Mutta jos joku nyt makaa sairaalassa kallo halki, niin haluan lohduttaa, että kaikkeen tottuu, pakostakin tottuu.

Välillä on toki niitä päiviä, kun jaksaa tehdä enemmänkin. Mutta jos muutaman päivän jaksaa, niin siitä maksaa sitten seuraavan viikon. Pää on jatkuvasti kipeä.

Onnettomuudessa aivojen nälkäkeskus meni rikki. En siis tunne enää nälkää. Kuvittelisi, että siinähän laihtuu ja kaikki naisethan haluavat olla solakampia. Painoa on tullut kuitenkin 15 kiloa lisää, sillä jollei tunne nälkää, syö mielummin suklaata kuin oikeaa ruokaa. Ja suklaata kyllä oli, kaikki ystävät kantoivat sitä sairaalaan. Eikä rikkinäisen solisluun kanssa voinut liikkuakaan, kun käsi oli puoli vuotta paketissa."

Kaikki piti aloittaa alusta

"Fysioterapeuttini kanssa harjoittelimme aluksi pystyssä pysymistä. Se oli valtava identiteettikriisi. Olin 50 vuotta ollut rohkea ja jaksava, enkä koskaan väsynyt. Nyt ostan siivouspalvelut ulkopuoliselta ja toimintaterapeuttini kanssa harjoitellaan ruoanlaittoon liittyviä asioita.

Minua ei kuitenkaan ole jätetty, niin kuin joskus lukee ihmisistä joiden ystävät hylkäävät rankan paikan tullen. Minulla on paljon ystäviä, joilta saan apua esimerkiksi raskaiden kauppakassien kanssa. Pullat ja kahvit pystyn itsekin hakemaan kaupasta.

Vertaistukea ei voi aliarvioida kuntoutumisessa. Kun puhuu jaksamattomuudestaan ihmisten kanssa, joilla aivovammaa ei ole, tavallinen vastaus on, että kyllähän se tässä iässä itse kutakin jo väsyttää. Mutta vertainen todella ymmärtää, miksi ne kädet ovat aivan veltot ja löllöt.

Minulla on mökki noin 60 kilometrin päässä kodista. Siellä vietän kesäisin aikaa, mutta jollei aurinko paista, niin sitten vain äkkiä etelään. Aiemmin olin matkannut Afrikan viidakoissa, nykyään matkat suuntautuvat all inclusive -hotelleihin. Hyvää on kuitenkin se, että nykyään voi matkustaa myös silloin, kun matkat ovat halpoja; opettajien lomathan ovat aina kalliin lomasesongin aikaan."