5 yhdistävää tekijää: Tehokkaimpien laihdutusmenetelmien salaisuus
Laihduttajan kannalta toimivimpia ruokavalioita yhdistää viisi yhteistä piirrettä.
Jos haluat karistaa kiloja, tiedät varmaan, että vaihtoehtoisia laihdutusmenetelmiä on lukuisia. Monet niistä ovat hämmentäviä, joitain on hyvinkin vaikea noudattaa ja jotkut eivät sovi juuri sinulle. On siis vaikea tietää, millaisen ruokavalion mukaan kannattaisi syödä, jotta tuloksiakin tulisi.
David Katz ja Stephanie Meller Yalen yliopistosta vertailivatkin erilaisia suosittuja dieettejä ja tulokset julkaistiin Scentific Reviews -lehdessä.Parivaljakko jätti tutkimuksesta pois sellaiset dieetit, jotka eivät muodostaneet kokonaista, selkeää ruokavaliota. Hylätyksi joutuikin esimerkiksi mehupaasto. Lisäksi tutkimuksen ulkopuolelle jäivät sellaiset ruokavaliot, joita vain harva pystyy realistisesti noudattamaan, kuten raakaruokadieetti.
Kun osa ruokavalioista oli karsittu pois, jäljelle jäivät seuraavat seitsemän ruokavaliota: vähähiilihydraattinen, vähärasvainen sekä matalaglykeeminen ruokavalio, Välimeren ruokavalio, paleo- ja vegaaniruokavalio sekä monipuolinen, suurinpiirtein ravintosuositusten mukainen ruokavalio (kuten DASH).
Mitään ruokavaliota ei kruunattu voittajaksi ja kaikissa ruokavalioissa oli jotain moitittavaa. Katz ja Meller kuitenkin selvittivät näille ruokavalioille ne yhteiset piirteet, joiden ansiota ruokavalioiden tehokkuus painonpudottajalle luultavasti on.
Seuraavat ominaisuudet olivat jokaiselle ruokavaliolle yhteisiä:
1. Paljon lisäaineettomia ruokia
Ei ole salaisuus, että eineksissä on paljon natriumia sekä runsaasti erilaisia, salaperäisiä ainesosia, joista jotkut voivat vaikuttaa jopa hormonien toimintaan. Kun hylkäät jalostetut ruoat, alat luonnollisesti syödä enemmän lisäaineettomia, jalostamattomia ruokia.
2. Suurimmaksi osaksi kasvisperäisiä ruokia
Jos syöt vähemmän lihaa, mutta enemmän hedelmiä, vihanneksia ja täysjyvää, saat palkinnoksi lukuisia terveyshyötyjä. Eräs vuonna 2010 tehty tutkimus paljasti, että reilut 200 grammaa lihaa päivässä syövät ihmiset lihoivat enemmän viiden vuoden aikana kuin ne, jotka söivät vähemmän lihaa – vaikka päivittäinen kalorimäärä olisikin muutoin ollut sama.
3. Vähärasvaista lihaa, kalaa ja siipikarjaa muiden lihojen sijaan
Jos ja kun syöt lihaa, vähärasvaisemmat valinnat auttavat tutkijoiden mukaan pudottamaan painoa.
4. Ei lisättyä sokeria
Lisätty sokeri tarkoittaa lisättyjä kilokaloreita. Jos et ole varovainen, saatat saada lisättyä sokeria myös sellaisista ruoista, joita pidit terveellisinä, kuten smoothieista ja energiapatukoista.
5. Vain vähän tyydytettyä rasvaa
Tuorein tutkimus väittää, ettei tyydytetty rasva välttämättä aiheuta sydänsairauksia, mutta se ei tarkoita, että siitä olisi suurta hyötyäkään terveydelle – etenkään, jos yrität pudottaa painoa. Joten kiloja karistaaksesi keskity nauttimaan terveellisiä rasvoja, kuten kerta- ja monityydyttymättömiä rasvoja sekä omega-3-rasvahappoja – kohtuudella tietenkin.
Miltä kuulostaisi esimerkiksi yrtti-inkivääriglaseerattu kuha sekä belugalinssit?
(MTV LIFESTYLE)
Lähde: Women's Health
Uusimmat
-
01:00
Suomen luontotavoitteiden ja nykytoimien välillä ammottava kuilu
-
00:02
Hypo ennustaa: Asuntojen hinnat kääntyvät ensi vuonna nousuun – taustalla ennätyksellinen väestönkasvu
-
23:37
Euroopan parlamentti: Kaikkien uusien rakennusten tulee olla päästöttömiä vuodesta 2030 alkaen
-
23:28
EU yritti taivutella Kiinaa käyttämään vaikutusvaltaansa Venäjään, kertoo Eurooppa-kirjeenvaihtaja
-
22:53
Kihelmöivät lukemat – Arnold Schwarzenegger löi pöytään armoitettua faktaa
-
22:22
Azerbaidzhan ja Armenia vaihtavat sotavankeja – haluavat normalisoida suhteensa
-
22:11
Bidenilta kovaa tylytystä Ukrainan apupaketin estäneille republikaaneille: "Leikkivät uskaliasta leikkiä"
-
22:09
Ville Mäkipelto kertoo sarjamurhaajista, Raamatusta ja pilvenpolttelusta Linnan juhlissa miljoonayleisölle
-
22:01
Lähteet: Britney Spearsin isän jalka amputoitiin
-
21:54
ManU-manageri Erik ten Hagilta tyly kommentti hyllytetystä tähtipelaajasta
-
21:47
Pohjois-Amerikassa säkenöivä Brad Lambert kolkuttelee jo NHL:n portteja – "Tiedän, kuinka vaikeaa sinne on päästä"
-
21:45
Politiikan toimittaja: SAK:n vaatimusten läpimeno olisi "joulun ihme"
-
21:08
Oulun kaupunginjohtaja jättää tehtävänsä – ei vastannut "odotuksia johtajuudesta"
-
21:01
Pirkka-Pekka Petelius muisteli koskettavasti Pedro Hietasta: "Olet aurinko"
-
20:52
MTV:n tiedot: Suomi on varautunut jopa kymmenien tuhansien laittomien maahantulijoiden varalle
-
20:52
Rautjärvellä kadonnut löytyi kuolleena avannosta autoineen
-
20:31
F1:ssä todella kiusallinen tapaus – FIA lopetti nopeasti Toto ja Susie Wolffin tutkinnan
-
20:29
Jennifer pudotti kymmeniä kiloja yhden päätöksen ansiosta
-
20:22
Juhani vangitsee lumihiutaleet tavallisella pokkarilla – katso upeat kuvat!
-
20:21
Insinööriliitto valmis muihinkin painostustoimiin – näin kommentoi puheenjohtaja
-
Lataa lisää