5-vuotiasta lasta potkittiin leikin aikana päiväkodissa – lastentarhanopettaja yllytti muita lapsia potkimaan

Vuonna 2017 Päärnäisten päiväkodissa Porissa sattui tapaus, jossa lastentarhanopettaja kehotti muita lapsia potkimaan ja tönimään 5-vuotiasta tyttöä Karhu nukkuu -leikin aikana. Tapauksen yksityiskohdat selvisivät nyt Lounais-Suomen aluehallintoviraston ratkaisusta.

Tilanne sai alkunsa siitä, kun tyttö oli töninyt ja tuuppinut muita lapsia jalallaan voimistelusalissa, jossa myös opettaja oli koko ajan läsnä. Paikalla oli opettajan lisäksi kuusi lasta.

Opettaja oli päättänyt asettaa 5-vuotiaan tytön Karhu nukkuu -leikissä ringin keskelle. Lapset ja opettaja olivat kiertäneet tyttöä ja tuuppineet häntä jaloillaan.

Opettaja halusi tytön kokevan, miltä tuntuu olla potkittavana. Opettaja kuitenkin ymmärsi tekonsa vääryyden pian ja pyyteli lapselta anteeksi.

Opettajalle varoitus

Asiaa käsiteltiin seuraavana päivänä päiväkodin tiimipalaverissa, jossa myös päiväkodin johtaja oli paikalla. Tapahtuma tuli muiden tietoon, kun lapset olivat kertoneet asiasta toiselle työntekijälle. Esimies totesi teon vääräksi ja lasten vanhemmille tiedotettiin asiasta.

Lastentarhanhoitaja sai tapauksesta varoituksen. Hänet siirrettiin toiseen yksikköön tehtäviin, jossa hän ei saa olla yksin lasten kanssa.

Karhu nukkuu -leikki on perinteinen kiinniottoleikki, jossa ei potkita eikä tönitä. Nukkuva karhu ottaa jonkun lapsen piiristä kiinni, ja hänestä tulee seuraava karhu. Tässä tapauksessa kuitenkin toimittiin niin, että maassa olevaa karhua tönittiin tarkoituksella.

– Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan lastentarhanopettaja oli myös kehottanut muita lapsia potkimaan keskellä piiriä ollutta 5-vuotiasta tyttöä ja lapset ovat näin toimineet. Porin kaupunki ei ole kuitenkaan selvityksessään ottanut tähän kantaa, joten tältä osin asia jää epäselväksi, kerrotaan aluehallintaviraston ratkaisussa.

Rangaistukset eivät kuulu varhaiskasvatukseen

Aluehallintaviraston raportin mukaan ensisijaisesti tulisi aina käyttää varhaiskasvatuksen mallien mukaisia ratkaisuja, kuten kasvatusta, opetusta ja hoitoa. Rangaistustyyppisille toimille ei löydy oikeudellista perustaa.

– Luonteeltaan töniminen ja potkiminen on tällöin rinnastunut erilaisiin rangaistuksiin "silmä silmästä, hammas hampaasta" Hammurabin lain mukaisesti. Varhaiskasvatuslaki ei kuitenkaan tunne rangaistuksia, joita varhaiskasvatuksen henkilöstö voisi käyttää lapsia kohtaan. Varhaiskasvatuslaissa ei ole myöskään muita kurinpitoa koskevia säännöksiä, aluehallintaviraston raportti määrittelee.

Asiasta uutisoi aiemmin Iltalehti. 

Lue myös:

    Uusimmat