20-vuotiaan olympiaurheilijan traagisesta kuolemasta lisätietoja – mysteerilappu löytyi ruumiin vierestä

20-vuotias olympiatason taitoluistelija Jekaterina Aleksandrovskaja menehtyi viime perjantain vastaisena yönä pudottuaan kuudennen kerroksen ikkunasta. Kuolintapauksesta on nyt tullut lisätietoja. Asiasta kertoo Daily Mail.

Australiaa vuoden 2018 talviolympialaisissa edustanut Aleksandrovskaja löydettiin läheltä kotoaan kuolleena viime perjantaina. Ruumiin vieressä oli käsinkirjoitettu lappu, jossa luki "I Love" (Minä rakastan). Tutkijat eivät epäile rikosta. Luistelijan äiti järkyttyi tapauksesta pahoin ja hän joutui sairaalahoitoon.

Viimeisimpien viranomaistietojen mukaan Aleksandrovskaja olisi ollut humalassa pudotessaan ikkunasta. Alustavien tutkintatietojen mukaan kyseessä olisi itsemurha.

Menehtyneen Aleksandrovskajan ystävä Viktoria kertoi Daily Mailille, että hän oli keskustellut tämän kanssa ennen kuolintapausta. Viktoria oli saanut keskustelun perusteella käsityksen, että Aleksandrovskajalla oli vaikeuksia löytää itseään.

– Hän tunsi olonsa yksinäiseksi. Tuin häntä niin hyvin kuin pystyin. En voinut omistaa hänelle paljoa aikaa tiettyjen olosuhteiden vuoksi ja sitä kadun nyt, Viktoria sanoo.

Viktorian mukaan Aleksandrovskajalla oli toiveena palata työntekoon urheilun parissa. 

– Hän toivoi saavansa tv-työn urheilun parista, mutta se ei onnistunut, Viktoria toteaa.

Aleksandrovskaja menetti isänsä viisi vuotta sitten ja tämä aiheutti ystävän mukaan suuren kriisin taitoluistelijassa. Urheilijan entinen valmentaja Andrei Khekalo kertoo, että tämä ei ollut harjoitellut sitten tammikuun kymmenennen päivän.

– Hän sai silloin kohtauksen ja hänet laitettiin tutkimuksiin. Se oli ennen neljän maanosan mestaruuskilpailuja, Khekalo kertoo.

Venäläisaustralialainen Aleksandrovskaja sai lääkäreiltä diagnoosin epilepsiasta. He antoivat suosituksen, että hänen tulisi lopettaa ammattilaisurheilu.

– Yritin saada häntä vielä kilpailemaan, mutta he vakuuttivat minut siitä, että Katian pitäisi lopettaa ja aloittaa uusi elämä, Khekalo sanoi RIA Sportsille.

Khekalon mukaan Aleksandrovskaja kärsi myös unissakävelystä.

– Kun kuulin kuolemasta, ajattelin, että tämä voisi olla syynä. Hänen jättämänsä viesti muuttaa kuitenkin kaiken. En tiedä, mitä tapahtui. Olin tuntenut hänet neljävuotiaasta asti, mutta en ymmärrä, miksi näin tapahtui, Khekalo totesi.

Aleksandrovskaja voitti urallaan nuorten maailmanmestaruuden vuonna 2017 Taiwanin Taipeissa. Talviolympialaisissa sijoitus oli 18:s.

Lue myös:

    Uusimmat